Matkamessut tulevat taas. Taantumapuheista huolimatta tilausbussit parkkeeraavat Messukeskuksen eteen ja tuhannet pakkautuvat messuhalliin viikonloppuna vähintään haaveilemaan matkoista. Tutkimusten mukaan tällaisina aikoina erityisesti kotimaan matkailu vahvistaa asemaansa ulkomaiden kustannuksella.
Messujen lehdistötiedote kertoo seuraavaa:
Kotimaa myös vahvasti esillä
Matka 2009 -messuilla on mukana jälleen aiempaa laajempi kirjo maita: messuilla voi tutustua 76 maan matkailutarjontaan. Matkamessujen kansainvälistymisstrategia on toiminut tehokkaasti – neljän viime vuoden aikana maiden määrä on kasvanut yli 40 prosenttia. Kotimaan vahva edustus kattaa alueet ja yritykset aina Porkkalasta Enontekiöön. Matka 2009 -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 15.–18.1.2009.
— Tarjoamme kävijöillemme mahdollisuuksia tutustua monipuolisesti koko maailman matkailutarjontaan, eli slogan ”Maailman ympäri päivässä” kuvaa erityisen hyvin Matkamessuja. Kotimaan matkailun suosion kasvu näkyy myös messuilla selvästi, näyttelyryhmäpäällikkö Rilla Engblom kertoo.
— Joulukuun puolivälissä teettämämme tutkimuksen mukaan suomalaiset olisivat valmiimpia tinkimään arjesta kuin vapaa-ajan matkailusta. Tässä taloudellisessa tilanteessa nuo uutiset lämmittävät erityisesti, Engblom jatkaa.
Matkamessuilla ensimmäistä kertaa on mukana eksoottinen Jordania. Muutaman vuoden tauon jälkeen mukaan ovat palanneet myös Ranska, Peru, Georgia, Dominikaaninen Tasavalta, Filippiinit, Romania ja Kanada.
Matkamessut uudistuu kävijän iloksi
Matkamessujen yleisöaikana nähdään yli 150 ohjelmanumeroa, ja sisällöt vaihtelevat jännittävistä matkakertomuksista teatteriesityksiin. Teema-alueita on rakennettu lisää, ja uusimmat ovat kylpylä- ja hemmottelulomiin keskittyvä Spa & Wellness sekä Tasty Travel, joka esittelee koti- ja ulkomaista ruokakulttuuria.
Paitsi rutkasti viihdettä, tarjoaa Matkamessut myös faktaa. Kävijä voi selvittää matkaansa varten virallisemmatkin asiat, esim. rokote- ja vakuutusasiat. Myös tulli palvelee messuilla ja tietoja löytyy mm. uudesta Yhdysvaltoihin tarvittavasta sähköisestä matkustusluvasta. Messuilla onnistuu myös valuutanvaihto, ja poliisin osastolla voi uusia passinsa.
Seikkailuhenkisten perjantai ja perheiden sunnuntai
Seikkailuhenkisten messupäivä on tänä vuonna perjantai. Ohjelmassa nähdään ja kuullaan huikeita matkakertomuksia ja vinkkejä ennakkoluulottomille matkailijoille. Vuoden Traveller -kilpailu huipentuu finaaliin, jolloin selviää ketkä kaksi lähtevät maailmanympärimatkalle.
Messusunnuntaina on huomioitu ensimmäistä kertaa erityisesti perheet. Perheen pienimmät pääsevät musiikkimatkalle Satu Sopasen johdolla ja Oma maa mansikka -suunnistuksen lomassa voi tavata kuuluisia suomalaisia satuhahmoja. Valvottu maksuton lastenpaikka palvelee koko messujen ajan.
Kuva: CC by hlehto
