Kevät ja erityisesti pääsiäinen on kulta-aikaa oratorioiden ja passioiden ystäville. Kävin kuuntelemassa torstaina kaupunginorkesterin esittämän Mendelssonin Elias-oratorion.
Vaikka olenkin entinen kuorolaulaja, mietin välillä, että kuka kuuntelee kuoromusiikkia. Torstainen konsertti osoitti jälleen kerran, että aika moni: Johanneksen kirkkoon oli ahtaunut noin 2000 ihmistä eli konsertti oli loppuunmyyty. Eikä syyttä.
Konsertti oli todella hieno. Orkesteri soitti hyvin, mutta varsinkin kuoro, joka koostui Dominantesta ja Murtosoinnusta, venyi uskomattomiin suorituksiin. Kuuleman mukaan yleisöstä oli tullut spontaaneja kommentteja tyyliin:”Kuorohan oli aivan ilmiömäinen”. Ja niinhän se olikin. Jopa Helsingin Sanomat, joka yleensä ohittaa kuoron vain sen nimen mainiten, otti kuoron oikeastaan arvostelun päätähdeksi. Helsingin kaupunginorkesteri ja solistit jäivät melkeinpä vain sivulauseeseen.
Solisteista erityisesti Tuomas Pursion Elias vakuutti. Pursion ääni on todella upeaa kuultavaa.
Oratorioita saadaan kuulla Kirkko Soikoon -festivaalilla, jossa Dominantekin pääsee jälleen näyttämään taitojaan. Pääsiäinen ei ole myöskään monille pääsiäinen ilman Cantores Minoreksen passiota. Dominantekin esittää passionsa, mutta ei Helsingissä: Matteus-passion kärsimystarina kerrotaan tänä vuonna Lahdessa.