Tämän hetken suosituimpiin ruotsalaisbändeihin kuuluva The Sounds soittaa joulukuussa viisi konserttia Suomessa. Parhaillaan Pohjois-Amerikassa loppuunmyytyjä jättiareenoita No Doubtin ja Paramoren kanssa kiertävä kokoonpano nähdään Helsingin Kaapelitehtaalla 19. joulukuuta.
Uuden aallon kitararockia ja syntikkapoppia sekoitteleva The Sounds saavutti menestystä jo debyyttialbumillaan ”Living in America” (2002). The Soundsin menestystarinaa jatkoi kakkoslevy ”Dying to Say This to You” (2006), joka vei bändiä myös Yhdysvaltoihin. Sittemmin suurin osa yhtyeen ajasta on kulunut juuri Pohjois-Amerikassa, missä The Sounds on soittanut jo useita satoja keikkoja.
Tänä kesänä ilmestynyt kolmas The Sounds -pitkäsoitto ”Crossing The Rubicon” on otettu edeltäjiensä tapaan erinomaisesti vastaan. Albumi nousi Suomen virallisen Top-40 -listan sijalle neljä ja on siitä lähtien pysytellyt maamme myydyimpien levyjen joukossa.
Kaikille Suomen keikoille on luvassa vielä myöhemmin julkistettava lämmittelijä. Turussa ja Oulussa ikäraja on 18 vuotta, muut konsertit ovat ikärajattomia, mutta täysi-ikäisille on rajatut anniskelualueet.
Lähde: Tiketti