Lokakuussa Caisan täyttää palestiinalainen kulttuuri, kun vietämme ensimmäistä kertaa Palestiinan kulttuuriviikkoa. Palestiinalainen kulttuuri on erityisesti tänä vuonna ajankohtainen, koska Jerusalem on vuonna 2009 arabialaisen kulttuurin pääkaupunki. Kulttuuriviikolla esitellään palestiinalaisen kulttuurin monet kasvot, sillä esillä on etenkin Jerusalemin historiasta kertovia näyttelyitä, luentoja, musiikkiesityksiä sekä ruokakulttuuria.
Kulttuuriviikko alkaa keskiviikkona 7.10. palestiinalaisen Alhanin-yhtyeen konsertilla. Hollannissa perustettu yhtye esittää Palestiinasta ja intifadasta kertovia lauluja. Yhtyeen vetäjä Zaid kertoo: “Yksi musiikkimme tärkeimpiä päämääriä on palestiinalaisen kulttuurin ja identiteetin, kuten myös perinteisen arabialaisen musiikin, säilyminen. Musiikin osa tässä yhteydessä on sen käyttömahdollisuudet yhtenä viestinnän ilmaisukykyisimpänä muotona.” Konsertissa nähdään myös debkah-kansantanssia.
Jerusalem on sivilisaation ja historian kehto. Kaupunki, jonka kohtalona oli toimia profeettojen, uskontojen ja muinaisten sivilisaatioiden kotina. Rauhan paikka, missä moskeijoiden minareetit ja kirkkojen kellot kaikuvat rinnakkain. Perjantaina on mahdollisuus kuulla tämän kiehtovan kaupungin historiasta, kun Kamal Aranki, palestiinalaisen siirtokuntayhdistyksen kulttuuriryhmän jäsen, luennoi Caisassa. Jerusalemin asema maailman uskontojen sydämenä on tuonut alueelle konflikteja, mutta sen sivilisaation kulttuurillisia arvoja sekä sen roolia yhteiselon, suvaitsevaisuuden ja vuoropuhelun sillanrakentajana ei voi kiistää. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Kulttuuriviikko päättyy upeaan palestiinalaiseen juhlaan lauantaina 10.10. Juhlassa on harvinainen mahdollisuus maistaa palestiinalaisia ruokia ja makeisia. Vain 150 ensimmäistä mahtuu mukaan!
Huom! Vaatteita, tauluja sekä erilaisia tiedotteita esitellään koko viikon ajan aulassa.
Tapahtuman järjestävät Palestiinalainen Siirtokuntayhdistys yhteistyössä Caisan kanssa.
Lähde: Caisa