Radion sinfoniaorkesteri järjestää tänään 3. lokakuuta Aleksanterin teatterissa kaksi perhekonserttia. Sibba-vibaa!-konserteissa esitetään Jean Sibeliuksen musiikkia perheen pienimpiin vetoavan tarinan saattelemana. Näyttelijä Susanna Haavisto on laatinut käsikirjoituksen ja toimii kertojana Osku-oravan hahmossa. Radion sinfoniaorkesteria johtaa Atso Almila.
Atso Almila on toiminut useiden kotimaisten orkestereiden kapellimestarina ja vuodesta 2002 alkaen Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan vakinaisena lehtorina. Säännöllisiä vierailuja hänellä on Suomen oopperayhdistyksissä, Kansallisoopperassa sekä sinfonia- ja puhallinorkestereissa. Nuoriso-orkesterityötä hän on tehnyt Suomen lisäksi etenkin Irlannissa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Susanna Haavisto on valmistunut Suomen teatterikoulusta. Työskenneltyään kolme vuotta Helsingin Kaupunginteatterissa hän ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1985. Haavisto on vieraillut useissa Helsingin teattereissa sekä Tampereella ja Turussa. Häneltä on myös julkaistu neljä sooloalbumia. Lisäksi Haavisto kirjoittaa ”kamarimusikaalia” yhdessä näytelmäkirjailija Satu Rasilan kanssa.
Sibba-vibaa! jatkaa RSO:n lastenkonserttien sarjaa. Vuonna 2006 konsertin aiheena oli Mozart ja vuonna 2008 järjestettiin Pikku-Myythooffen-niminen Beethoven-konsertti. Kaikenikäisille suunnattujen konserttien tarkoituksena on houkutella etenkin lapsia klassisen musiikin pariin. Lasten osallistuminen juonen kulkuun on keskeisellä sijalla.
Lähde: RSO