Edgar Allan Poen kuuluisa kauhutarina The Fall of the House of Usher (suom. Usherin talon tuho) on kiehtonut runoilijoita, dramatisoijia ja säveltäjiä jo yli sadan vuoden ajan. Myös aikamme merkittävin minimalistinen säveltäjä Philip Glass on vuonna 1987 tarttunut teokseen ja luonut sen pohjalta kaksinäytöksisen oopperan orkesterille ja solisteille. Suomalainen Kamariooppera tuo Glassin teoksen ensi-iltaan Kanneltalossa 22.11.2009.
Poe vihjailee alkuperäistekstissään paljon, mutta tuo esille tuskin mitään. Päähenkilö Roderick on pakkomielteisesti sulkeutunut kartanoonsa yhdessä sisarensa Madelinen kanssa. Sisarukset muodostavat yhdessä sairaalloisen symbioosin, itseään tuhoavan riuduttavan mekanismin, jonka symbolina on suoalueen keskellä rappeutuva kartano. Roderickin pyynnöstä paikalle apuun rientänyt lapsuuden ystävä William joutuu voimattomana seuraamaan vierestä miten pelot, sekavat intohimot ja perversiot sekoittuvat toisiinsa niin, että lopulta hänenkin päämääräkseen jää vain yritys selviytyä pois riivatusta talosta. Julkilausumattomana leijuu kysymys siitä, tapahtuvatko tarinan tapahtumat todella vai onko kyseessä kertojan hallusinaatio.
Tarina avaa häkellyttävän maiseman ihmismielen pimeisiin sopukoihin ja Glassin sävelmaailma tukee tätä oivallisesti, ollen kuin luotu sulkeutuneen ja pakkomielteisen mielen kuvaamiseen. Teoksessa orkestraation pienimuotoisuus, minimalistinen sävelkulku ja toistoon perustuva rakenne luovat erityisen, suggestiivisen maailman. Alkuperäisteokselle uskollisen libreton on laatinut Arthur Yorinks. Teoksen esityskieli on englanti.
Lähde: Kanneltalo
