Mitä ja missä tapahtuu?

Hae stadin tapahtumia Stadissa.fi:stä

tai katso suoraan kalenterista tämän viikon tapahtumat.

Vinkkaa tapahtumasta

Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: vinkit@stadissa.fi

Myyntiin

tulevat keikat löydät täältä

Kotimainen Vanity Beach lämmittelee Marilyn Mansonia

Industrial-metallia postpunk-räimeeseen yhdistelevä helsinkiläisyhtye Vanity Beach on saanut kunnian toimia Marilyn Mansonin lämmittelijänä ylihuomenna keskiviikkona 11. marraskuuta Helsingin Hartwall Areenalla. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupisteessä.

Vanity Beach on tehnyt pitkäjänteistä työtä ja onnistunut kasvattamaan kulttimainetta niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin singleillään ja ep:llään. Valmisteilla olevan ”A Life Of Vice” -debyyttialbumin tuottajaksi on pestattu The 69 Eyes -yhteyksistään tunnettu Johnny Lee Michaels. Vanity Beachin soundi vaihtelee brutaalin hyökkäävän postpunkin ja kolhon uusromanttisen synamaalailun välillä. Yhtyeen musiikissa voi kuulla kaikuja mm. Nine Inch Nailsin, Guns N’ Rosesin, Bauhausin ja Joy Divisionin kaltaisilta yhtyeiltä.

Marilyn Manson on sekoittanut mainstream-musiikin kenttää jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien jokaisella levyllään. Mansonin myrskyisä suhde maailmanlaajuiseen yleisöönsä on johtanut kymmenien miljoonien levymyynteihin, loppuunmyytyihin kiertueisiin, protesteihin, oikeustaisteluihin, vihaan, ihailuun ja tietysti jo klassikoiksi nousseisiin hitteihin, joista tärkeimmiksi ovat nousseet mm. ”Sweet Dreams”, ”The Beautiful People”, ”Tourniquet”, ”The Dope Show”, ”Mobscene” ja ”This Is The New Shit”. Marilyn Mansonin uusin levy ”The High End Of Low” julkaistiin toukokuussa.

Lähde: Live Nation

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>