Kaksi amerikkalaismusiikin raskaansarjalaista, Lyle Lovett ja John Hiatt, esiintyvät erikoiskeikalla Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 6. helmikuuta. Tähdet esiintyvät akustisesti ja soolona ollen kuitenkin lavalla samaan aikaan vaihdellen lauluvuoroja. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 7. joulukuuta.
Lyle Lovett on yksi Nashvillen arvostetuimmista laulaja-lauluntekijöistä ja hän on haalinut popin, rockin, bluesin ja countryn yhdistelmällään jo neljä Grammy-palkintoa. John Hiatt on taas voittanut yhdeksän Grammy-palkintoa ja hänen tavaramerkikseen on muodostunut jännittävä sekoitus rockia, folkia, new wavea ja Mississippi Delta Bluesia. Hänen kappaleitaan ovat esittäneet yli 30 artistia kolmen vuosikymmenen aikana, mm. Three Dog Night ja Eric Clapton. Lovettin ja Hiattin Yhdysvaltain kiertueen arviot ovat olleet erittäin ylistäviä.
Lyle Lovettin ajankohtainen albumi on ”Natural Forces”, jolla mies tulkitsee rakastamiensa texasilaismuusikoiden (mm. Eric Taylor, Townes Van Zandt) kappaleita. Lovett löi alunperin läpi vuoden 1986 debyyttialbumillaan ja vuosien varrella hänen musiikkiinsa on tarttunut monia sävyjä mm. bluesista, countrysta, rockista, gospelista, jazzista ja folkista.
John Hiattin pitkä ura alkoi 70-luvun alussa ja jo kakkossingle ”Sure As I’m Sitting Here” löysi tiensä Yhdysvaltain Billboard-listalle. Hänen tunnetuin kappaleensa on varmastikin ”Have A Little Faith In Me”, mutta myös monia muita hänen hittejään on coveroitu vuosien varrella. Hiattin piti esiintyä Suomessa jo viime vuonna, mutta tuolloin hänen pitkään odotettu konserttinsa peruuntui lähipiirissä sattuneen sairaustapauksen vuoksi.
Lähde: Live Nation