Mitä ja missä tapahtuu?

Hae stadin tapahtumia Stadissa.fi:stä

tai katso suoraan kalenterista tämän viikon tapahtumat.

Vinkkaa tapahtumasta

Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: vinkit@stadissa.fi

Myyntiin

tulevat keikat löydät täältä

Tindersticks Tavastialle maaliskuussa

Tummasävyistä indierockia soittava Tindersticks saapuu lähes 20 vuoden odotuksen jälkeen ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Brittiläisen vaihtoehtomusiikin kulttisuosikki nähdään Helsingin Tavastialla perjantaina 12. maaliskuuta 2010.

Nottinghamissa 1990-luvun alussa perustettu Tindersticks on uransa alusta lähtien kuulunut Lambchopin ja Sparklehorsen tavoin tunnelmallisen vaihtoehtorockin tärkeimpiin kokoonpanoihin. Yhtyeen rauhallisen indiemusiikin tunnistettavimpia elementtejä ovat vokalisti Stuart Staplesin baritonilaulu, hiljaiset ja särmikkäät sähkökitarat, tunnelmalliset rytmit sekä surullisten melodioiden täyttämät kappaleet.

Tindersticksin nimetön debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1993. Yhtyeen maine kasvoi jokaisen levytyksen myötä, kunnes vuonna 2003 bändi siirtyi telakalle. Viime vuonna yhtye kuitenkin julkaisi comeback-levyn ”The Hungry Saw”. Tammikuun 25. päivä Tindersticksilta ilmestyy kahdeksas pitkäsoitto ”Falling Down a Mountain”, jonka Euroopan julkaisukiertue saapuu myös Suomeen.

Lähde: Tiketti

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>