Mitä ja missä tapahtuu?

Hae stadin tapahtumia Stadissa.fi:stä

tai katso suoraan kalenterista tämän viikon tapahtumat.

Vinkkaa tapahtumasta

Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: vinkit@stadissa.fi

Myyntiin

tulevat keikat löydät täältä

Punkbändi Deadline Helsinkiin maaliskuussa.

Melodista punkia soittava brittiläinen Deadline on vahvistanut kaksi Suomen-keikkaa maaliskuulle. Yhtye esiintyy perjantaina 19. maaliskuuta Tampereen Vastavirta-klubilla ja heti seuraavana päivänä Helsingin Bar Loosessa. Deadlinen Suomen-keikoilla lämmittelijänä nähdään kotimainen punk-bändi Anal Thunder.

Vuonna 2001 perustettu Deadline on ehtinyt julkaista jo viisi albumia ja keikkailla yhdessä Rancidin, Lars Fredriksenin, Dropkick Murphysin ja The Distillersin kanssa. Ahkerasti tien päällä viihtyvä yhtye on käväissyt aikaisemmin myös Suomessa yhdessä Tiger Armyn kanssa.

Deadlinen uusi albumi ”Bring The House Down” julkaistaan punk-label People Like You:n kautta maaliskuussa, juuri sopivasti ennen Suomen-keikkoja. Levyllä bändi jatkaa melodisella punk-linjallaan, jota on verrattu useissa yhteyksissä mm. Horrorpopsiin ja Detroit Cobrasiin. Levynjulkaisun yhteydessä solisti Liz pääsee lunastamaan jälleen paikkansa tämän hetken tiukimpana naispuolisena punk-laulajana.

Lähde: Live Nation

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>