Mitä ja missä tapahtuu?

Hae stadin tapahtumia Stadissa.fi:stä

tai katso suoraan kalenterista tämän viikon tapahtumat.

Vinkkaa tapahtumasta

Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: vinkit@stadissa.fi

Myyntiin

tulevat keikat löydät täältä

Heikki Salo muusikkovieraaksi Vuotaloon

Lennä Juri Gagarin, lennä -laululla itsensä suomalaisten sydämiin laulanut Miljoonasade-yhtyeen laulaja-sanoittaja Heikki Salo (s. 1957) on illan muusikkovieras Vuotalon helmikuisessa Maestro ja minä –illassa 19.2. klo 19. Heikki Salon laulujen lomassa artistia haastattelee illan isäntänä kulttuurin monitoimivaikuttaja Heimo ”Holle” Holopainen.

Heikki Salo on miljoonasade-roolinsa lisäksi toiminut musiikin, teatterin ja kirjoittamisen saralla laveasti. Hän on kirjoittanut näytelmiä, tekstejä radioon ja televisioon sekä opettanut lauluntekoa ja lyriikkaa. Vuodesta 1986 lähtien neljällä Emmalla palkittu Miljoonasade-yhtye on julkaissut 12 albumia, viimeisimmän Siskon luo San Diegoon keväällä 2000. Salo luotsaa myös lastenmusiikin saralla Herra Heinämäen Lato-orkesteria, joka on julkaissut lastenlevyt Omskista (1999) ja Ilosofiaa! (2004). Omien projektiensa lisäksi Salo on tehtaillut tekstejä useille eri artisteille (mm. Maaritille, Muskalle, Milanalle, Topi Sorsakoskelle, Popedalle, Yölle, Pentti Hietaselle) ja säveltäjille (mm. Kaj Chydeniukselle, Iiro Rantalalle, Matti Puurtiselle, Anssi Tikanmäelle, Esa Niemiselle).

Miehen kynästä on myös syntynyt laulutekstejä ja sävellyksiä mm. näytelmiin Se tavallinen tarina (Jyväskylän kaupunginteatteri 1988), Ollin oppivuodet, Kultainen norsu, Puuttuva pala (Lahden kaupunginteatteri 1989-1994), Kumitarzan (Kuopion kaupunginteatteri 1990), Variksen veli, Kissa mikrossa (Kom-teatteri 1991), Prinssi ja kerjäläispoika (Helsingin kaupunginteatteri 1995), Knut Pitkäjalka (Ahaa-teatteri 1999, Lahden kaupunginteatteri 2003), Koirien Kalevala (Teatteri 2000/2000), Suruttomat (TTT 2004), Patukkaooppera (TTT 2007).

Sävellys- ja sanoitustyön lisäksi Saloa on kiehtonut myös laajempi draaman kaari ja näytelmäkirjailijana häneltä on mm. jo nähty tekstit Pudonneita (tv-draama 1995), Virgo (musikaalilibretto 1997), Helevetin kropsu (pienoisnäytelmä 1999), Misukaali (2002), Suu messingillä (näytelmän käännös 2003), Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö (2003), Harjunpää ja rakkauden nälkä (dramatisointi M.Y. Joensuun kirjasta), Herra Heinämäki ja avaruusBorkkana (2004).

Salo on myös julkaissut kolme kirjaa Like-kustannuksen kustantamana: Kynsilehto (2001), Sateen ääni (2005), (kahle)Kuningaslaji (2006). Näistä ensimmäinen toi maestrolle Tiiliskivi-palkinnon ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Pirkanmaan taidetoimikunnan kulttuuritekopalkinto puolestaan myönnettiin Salolle vuonna 2006 laululyriikan opetustyöstä sekä (kahle)Kuningaslaji -kirjasta.

Ehtivä Salo on myös jakanut tietämystään tuleville tähdille laulunteko- ja laululyriikkakursseilla, joita on pitänyt ympäri maata vuodesta 1987 lähtien.

Lähde: Vuotalo

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>