Kotimaiset hip hop -tulokkaat, kovan keikkabändin maineessa oleva Axl Smith Live ja nousukiidossa oleva Juno, lämmittelevät livekokoonpanonsa kanssa esiintyvää 50 Centiä tämän konsertissa Helsingin Jäähallissa maanantaina 8. maaliskuuta. Liput ovat myynnissä Lippupisteessä ja Tiketissä.
Jo pienen ikuisuuden kestänyt levytysprojekti on saatu vihdoin valmiiksi ja Axl Smithin debyyttialbumi ”People Come First” ilmestyy 7. huhtikuuta. Gospel- ja funk-vaikutteinen hip hop -levy on sekoitus orgaanisia live-instrumentteja sekä Princemäisiä syntikoita ja torvia. Albumin ajatusmaailma on äärimmäisen positiivinen: se tsempaa jaksamaan ja muistuttaa, että jokaisella on mahdollisuus tehdä elämästään haluamansalaisen. Arvostettu hip hop -sivusto Allhiphop kuvaili levyä jo sanoilla ”sounds like Michael Jackson & Prince if they would have met in the hip hop world”. Levyn ensimmäinen single “I’m Bad” toimitetaan radioille tällä viikolla. Livenä Axl Smith esiintyy aina kehutun bändinsä kanssa, jossa Smith soittaa levareita ja sampleria vokaaliosuuksiensa lisäksi.
Juno julkaisi odotetun kakkosalbuminsa ”V-tyyli” tammikuun lopussa. Uusi levy on jo saanut hyvän vastaanoton niin yleisön kuin kriitikkojenkin parissa. Selkeäsanaiseksi ja rennoksi riimittelijäksi kuvailtu Juno on myös mukana paljon huomiota keränneellä ”Skatemaniacs Hood Rats” -videolla, joka on kerännyt YouTubessa lähes 200 000 latauskertaa.
50 Cent on yksi maailman menestyneimmistä yhdysvaltalaisräppäreistä moninkertaisilla platinalevymyynneillään ja megahiteillään ”In Da Club”, ”P.I.M.P.” ja ”21 Questions” mitattuna. 50 Centin neljäs albumi ”Before I Self Destruct” julkaistiin marraskuussa ja sen erikoispainoksella on mukana myös miehen tähdittämä omaelämänkerrallinen elokuva ”Before I Self Destruct”. Uuden levyn suurimmaksi hitiksi on noussut ”Baby By Me” -kappale, jolla vierailee myös Ne-Yo. Live-esiintyjänä 50 Cent on karismaattinen ja hänen tehokkaat riimiinsä sekä tymäkät rytminsä ovat saaneet myös suomalaisyleisöiltä valtavan innostuneen vastaanoton. Tällä kertaa tähdellä on mukanaan Suomessa myös taitava livebändinsä.
Lähde: Live Nation