Tyrantin ja Hellbutcherin perustama NIFELHEIM saapuu Suomeen minikiertueelle. Yhtyeen mukana Suomessa kiertävät yhdysvaltalainen death metallin edelläkävijä MASTER sekä suomalainen LIE IN RUINS. Helsingissä yhtyeet esiintyvät Nosturilla 17. huhtikuuta.
NIFELHEIM on vuodesta 1990 tehnyt rankkaa black metallia erittäin omintakeisella speed metallin yheyttämisellä musiikkiinsa. Heavy metal veljekset, eli kaksoset Per ja Erik Gustavsson, ottivat lähtökohtaisesti vaikutteensa enemmän VENOM, BATHORY ja TORMENTOR -akselilta kun muut ottivat enemmän norjalaiselta uuden aallon Black Metal yhtyeiltä.
MASTER perustettiin, power/doom-yhtye War Cry-yhtyeen hajoamisen jälkeen Chicagossa, vuonna 1983. Paul Speckmann jätti yhtyeen kuitenkin väliaikaisesti perustaakseen Death Striken, mutta nimesi yhtyeen pian takaisin Masteriksi vuonna 1985. Master on yksi varhaisimmita death metal-yhtyeistä yhdessä sellaisten nimien kuten Possessed, Celtic Frost, Death, Necrophagia ja Morbid Angel kanssa, mutta jostain syystä usein yhtye on jätetty vaille heidän ansaitsemaansa huomiota. Viimeksi Master esiintyi 1990-luvun alussa Lepakossa, Helsingissä, joten on aikakin tuoda yhtye takaisin Suomeen! Sittemmin Tsekki-Slovakia akselille asettunut Master kritisoi uskontoa, yhteiskuntaa ja politiikkaa ja määrää: Pay to die, Clear your fucking mind ja Let’s start a war. Uusi albumi “The Human Machine” 2010 osoittaa, että Master ei löysää otettaan edes 10. täyspitkän albumin kohdalla, vaan luvassa on 10 kappaletta täyttä murhaa.
Käytännössä vasta 2000-luvun puolella toimintaansa elävöittänyt, mutta jo vuonna 1993 Dissected-niellä aloittanut yhtye, LIE IN RUINS on uurasti pitkähkön pätkän ennen varsinaista debyyttilevyään. Runsaan odotuksen jälkeen on lähemmäs tunnin kestoinen Swallowed by the Void (Spinefarm-2009) vihdoin täällä. Liputetaan vanhanaikaisen kuoleman puolesta. Total Death Metal Attack!
Lähde: Elmu