Ruotsalainen garage-punk- yhtye The Fourtune-Tellers saapuu Helsinkiin huhtikuun 16. päivä ja nousee lavalle Bar Loosen Junk Club!:lla. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä. Lämppärinä keikalla nähdään helsinkiläinen garageblues-bändi King James And The Idiots.
Vuonna 2006 Tukholmassa perustetun The Fourtune-Tellersin muodostavat Andreas Jonsson (laulu, kitara), Mathias Westerlund (kitara), Handsome Hank Högberg (rummut) ja Pontus Söderberg (basso).
Ensimmäiset studionauhoitukset tuottivat keväällä 2007 EP:n ”Voodoo Girl”, jonka musiikkia on kuvailtu garagebeatin, punkin ja old-school rock’n rollin suloiseksi sekoitukseksi.
Yhtyeen toinen EP ”Don’t Tell Me The Words” jatkaa samalla linjalla, ja on saanut hienoja arvosteluja ympäri Eurooppaa.
Ahkerasti kiertävä bändi on kerännyt vahvan fanipohjan ja maineen live-bändinä, jota ei voi missata!
Lämppärinä nähtävä helsinkiläinen King James And The Idiots on livenä loistavasti toimiva bändi, jonka musiikissa puskee läpi etelävaltioiden blues mustalla huumorilla höystettynä.
Bar Loosessa jo toista kertaa järjestettävä Junk Club! on painottunut primitiiviseen garage, beat ja rock ‘n’ rolliin. Edellisen kerran lavalla nähtiin helmikuussa brittiläinen Thee Vicars.