Tämän hetken kirkkaimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga saapuu vihdoin taas Suomeen. Valtavan kysytty ja kehuttu The Monster Ball Tour tuo Lady Gagan Helsingin Hartwall Areenalle keskiviikkona 13. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin huomenna maanantaina 26. huhtikuuta Lippupisteessä. Odotettavissa olevan suuren kysynnän johdosta ostorajoitus on enintään 8 lippua asiakasta kohden.
Lady Gagan menestyksekäs The Monster Ball Tour on myynyt vauhdilla loppuun konsertteja mm. Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Australiassa, Japanissa, Saksassa ja Ruotsissa. Brittiläinen Sun-lehti on kuvaillut Gagan musikaalimaista konserttia yksinkertaisesti ”parhaaksi liveshow’ksi tänä vuonna”. Show tarjoilee spektaakkelimaisen visuaalisen kokemuksen, joka vie ilmiön nimeltä Lady Gaga aivan uudelle tasolle. Mukana on mm. Gaga-tuunattu Rolls Royce ja 15 asunvaihtoa unohtamatta hienoja tanssikoreografioita ja tarttuvia Gaga-hittejä.
Lady Gaga on itse kuvaillut marraskuussa startannutta The Monster Ball -kiertuettaan ”maailman ensimmäiseksi elektropop-oopperaksi”. Kriitikot ovat kehuneet kilpaa Gagan upeaa laulutaitoa ja teatraalista tyylikkyyttä, joka ei todellakaan jätä yleisöä kylmäksi.
Lady Gagan läpimurto poppareiden eturiviin on ollut huikean nopea millä mittapuulla tahansa. Ensilevy ”The Fame” nousi listakärkeen ympäri maailmaa vuonna 2008 ”Just Dance”, ”Poker Face” ja ”Paparazzi” -megahittien siivittämänä. Gaga kohahdutti erikoisilla ja futuristisilla asuvalinnoillaan punaisilla matoilla ja herätti muutenkin huomiota joka puolella.
Vuoden 2009 The Fame Ball Tour toi tähden Suomeenkin elokuussa ja Helsingin Kulttuuritalon loppuunmyyty konsertti keräsi kehuja myös suomalaiskriitikoilta. Loppuvuodesta 2009 julkaistu ja moninkertaisesti platinaa myynyt ”The Fame Monster” -kakkoslevy on poikinut myös useamman hitin, mm. ”Bad Romancen” ja Beyoncen kanssa levytetyn ”Telephonen”. Kesäkuun alussa Gaga-faneille on luvassa vielä erikoisherkkua, kun levystä julkaistaan remix-painos, jolla tähden hittejä remiksailevat tämän hetken huippu-dj:t.
”Lady shows why she’s the queen of pop.” –Independent
“Hold on to your hairdo, this is one helluva ride.” –The Times Online
Lähde: Live Nation