Musen toiveesta bändin heinäkuisen Helsingin suurkonsertin avaajaksi on vahvistunut kansainvälisesti kiinnostavin kotimainen naisartisti Manna. Toisena lämmittelijänä Kaisaniemen puistossa maanantaina 19. heinäkuuta nähdään brittibändi White Lies. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupisteessä.
Mannan viime vuonna ilmestynyt “Songs Of Hope And Desire” -albumi nosti naisen kiinnostuksen kohteeksi ja arvostelumenestykseksi niin kriitikoiden kuin yleisön keskuudessa. Innostuneen vastaanoton saattelemana levy julkaistiin keväällä myös Isossa-Britanniassa. Punkia, rockia ja folkia uniikilla tavallaan yhdistelevä laulaja-lauluntekijä teki toukokuussa Englannin kiertueen ja lumosi tyylillään. Esimerkiksi Mojo Magazine kuvaili Mannan näyttävän Charlotte Gainsbourgin ja Patti Smithin risteytykseltä, jonka lavaesiintyminen on PJ Harveyn ja CSS:n sekoitus. Syksyllä Manna suuntaa Euroopan-kiertueelle ja samalla “Songs Of Hope And Desire” julkaistaan Skandinaviassa. Mannan lumoavan lavakarisman voi käydä todentamassa huomenna perjantaina 18. kesäkuuta Tavastia-klubilla Helsingissä.
Tuleva Kaisaniemen puiston konsertti on Britannian suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Musen kaikkien aikojen isoin keikka Suomessa. Viime vuonna julkaistun ”The Resistance” –levyn Euroopan kiertue käynnistyi viime lokakuussa loppuunmyydyltä Helsingin Hartwall Areenalta. Mannan ohella Musea lämmittelee brittisensaatio, Suomessa viime vuoden Flow Festivalilla ensimmäistä kertaa hurmannut White Lies.
Lähde: Live Nation