Kanadalainen psykerock/stoner-rock-yhtye Black Mountain saapuu vihdoin Suomeen ensi torstaina 8.7. Tavastian konsertti toteutuu ennätyslyhyellä varoitusajalla ruotsalaisen Hultsfred-festivaalin ilmoitettua viime viikolla konkurssistaan. Black Mountainin oli määrä esiintyä Hultsfredissä tulevana perjantaina.
Vokalisti-kitaristi Stephen McBeanin johtaman, vuodesta 2003 toimineen Black Mountainin kolmas studioalbumi “Wilderness Heart” ilmestyy Euroopassa 13. syyskuuta. Bändi on kuvaillut tulevaa kappalemateriaalia uransa raskaimmaksi mutta samalla rauhallisimmaksi ja folk-henkisimmäksi. Black Mountainin psykedeelisessä riffirockissa on kuultavissa kaikuja klassisesta 70-lukulaisesta hardrockista sekä saman aikakauden AOR:sta ja progesta, mutta yhtye kanavoi vaikutteistaan omanlaisensa modernin version. Yhdessä Queens Of The Stone Agen ja Wolfmotherin kanssa Black Mountain muodostaa modernin riffirockin ehdottomasti tiukimman ja ylistetyimmän kolmikon.
Vuoden 2008 arvostelumenestys “In The Future” oli bändin ponnahduslauta suuremman yleisön tietoisuuteen. Albumin julkaisun jälkeen bändi kiersikin Yhdysvaltoja Coldplayn lämmittelijänä, ja levyn kappale “Stay Free” kuultiin Spider-Man 3 -elokuvan soundtrackilla. “In The Future” oli myös ehdolla Polaris Music Prizen voittajaksi bändin kotimaassa Kanadassa.
Lähde: Tavastia