Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Ed Harcourt palaa Suomeen jälleen syksyllä. Kesäkuussa viidennen studioalbuminsa ”Lustre” julkaissut Harcourt esiintyy soolona Helsingin Tavastialla torstaina 11. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin ensi viikon tiistaina 17. elokuuta Tiketissä.
Tuotteliaana ja monipuolisena lauluntekijänä tunnettu Ed Harcourt teki läpimurtonsa debyyttilevyllään ”Here Be Monsters” (2001), joka sai myös Mercury-ehdokkuuden. Ensilevyä seurasivat nopeasti kakkoslevy ”From Every Sphere” (2003), kriitikoiden ylistämä ”Strangers” (2004) sekä kokoelmalevy ”Elephant’s Graveyard” (2005), joka sisälsi Harcourtin harvinaisempia kappaleita b-puolilta. Neljännen studioalbuminsa, rauhallisempisoundisen ”The Beautiful Lie:n” Harcourt julkaisi vuonna 2006. Harcourtia on verrattu usein esimerkiksi Lou Reedin, Tom Waitsin ja Neil Youngin kaltaisiin biisintekijöihin.
Tuorein ”Lustre”-levy esittelee mm. R.E.M:iäkin lämmitelleen Ed Harcourtin entistäkin avoimempana ja rehellisempänä lauluntekijänä. Multi-instrumentalisti Harcourt soittaa levyllä pianon, kitaran ja Hammond-urun lisäksi myös esimerkiksi kellopeliä. Albumin soundia on kehuttu yhtenäiseksi ja romanttisen eeppiseksi. Levyn ensimmäinen single ”Do As I Say Not As I Do” on kerännyt tarttuvuudellaan mukavasti soittoaikaa brittiläisillä radiokanavilla.