1980-luvun lopulla huikeaan suosioon noussut laulaja-lauluntekijä Richard Marx saapuu Suomeen marraskuussa. Erityisesti megahiteistään ”Right Here Waiting”, ”Now And Forever” ja ”Hazard” tunnettu Marx esiintyy yhtyeineen Helsingin Kulttuuritalossa perjantaina 5. marraskuuta. Konsertin ennakkolipunmyynti käynnistyy maanantaina 16. elokuuta Lippupalvelussa.
Richard Marxista tuli 1980-luvun ja 1990-luvun taitteessa valtava sensaatio maailmanlaajuisesti ja hän kohosi nopeasti erityisesti teinityttöjen ihailun kohteeksi. Miehen koskettavat voimaballadit ja MTV:llä pyörineet, jo klassikoiksi nousseet musiikkivideot tekivät Marxista yhden aikakautemme tunnetuimmista kasvoista. Marxin tehtailemat hitit singahtivat toinen toisensa jälkeen listakärkeen myyden moninkertaista platinaa ja soivat jokaisessa maailmankolkassa diskojen viimeisinä hitaina. Richard Marxin yhteenlasketut levymyynnit yltävät nykyään yli 30 miljoonaan ja hän on kirjoittanut urallaan jo 13 listaykköseksi noussutta kappaletta.
Marx on ollut jo yli 20 vuoden ajan yksi soitetuimpia pop-musiikkikanavien artisteja. Vuonna 2004 hän voitti myös Grammyn ”Dance With My Father” -kappaleesta, jonka hän sävelsi nyt jo edesmenneen Luther Vandrossin kanssa. Vuonna 2006 Marx kiersi Ringo Starr’s All-Star Bandin kitaristina Yhdysvaltoja yhdessä Ringon ja mm. Billy Squierin kanssa sekä esitti kiertueella myös omia hittejään. Richard Marx on myös kunnostautunut levytuottajana ja työskennellyt mm. NSYNCin, Barbra Streisandin, Keith Urbanin ja Sarah Brightmanin kanssa.
Marx julkaisi uusimman levynsä ”Emotional Remains” viime vuonna. Hän vastasi itse levyn tuotannosta yhdessä Matt Scannellin ja Kenny Logginsin kanssa. Kyseessä on Marxin uran ensimmäinen levy, jonka kansikuvassa hän ei itse komeile.
I found your blog website on google and test a couple of of your early posts. Proceed to keep up the excellent operate. I simply extra up your RSS feed to my MSN Information Reader. Searching for forward to studying extra from you in a while!…