Mitä ja missä tapahtuu?

Hae stadin tapahtumia Stadissa.fi:stä

tai katso suoraan kalenterista tämän viikon tapahtumat.

Vinkkaa tapahtumasta

Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: vinkit@stadissa.fi

Myyntiin

tulevat keikat löydät täältä

Irkkulegenda Altan Helsinkiin lokakuussa

Irlannin tunnetuimpiin kansanmusiikkiyhtyeisiin kuuluva Altan suuntaa tänä vuonna 25-vuotisen uransa kunniaksi juhlakiertueelle. Yhtye nähdään kiertueensa merkeissä myös Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa lauantaina 2. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin ensi viikon keskiviikkona 18. elokuuta Lippupalvelussa.

Altanin palkitut albumit ja lämminhenkiset live-esiintymiset ovat löytäneet yleisönsä joka puolelta maailmaa. Yhtye on kiertänyt ahkerasti 1980-luvulta saakka vieden irlantilaista kansanmusiikkia Donegalista mm. Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Australiaan asti. Levyillä ja live-keikoilla herkimmät ja koskettavimmat kansanlaulut yhdistyvät nopeatahtisiin jigeihin, jotka juontavat juurensa vahvasta irlantilaisesta kansanperinteestä. Yhtye on ollut mieluusti tuomassa vanhaa perinnettä nyky-yleisöille ja se on otettu innokkaasti vastaan. Altan on myynyt levyillään kultaa ja platinaa sekä esiintynyt isoilla lavoilla erityisesti kotimaassaan ja Yhdysvalloissa.

Altanin nykykokoonpanoon kuuluvat Mairéad Ní Mhaonaigh (laulu ja viulu), Ciarán Curran (busuki), Ciaran Tourish (viulu), Mark Kelly (kitara), Dermot Byrne (harmonikka) ja Dáithí Sproule (kitara). Bändin perustajiin Mairéad Ní Mhaonaighin ohella kuulunut huilisti Frankie Kennedy menehtyi joitakin vuosia sitten syöpään, mutta Altan jatkaa edelleen, Kennedynkin toiveesta, irlantilaisen kansanperinteen musiikillisena sanansaattajana ympäri maailmaa. Helsingin Glorian keikalta Altan jatkaa kiertuettaan hieman pohjoisemmaksi, The Irish Festival Of Ouluun.

Lähde: Live Nation

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>