Jenkkiläisen metalcoren parhaimmistoon kuuluva As I Lay Dying saapuu konsertoimaan Helsingin Nosturiin perjantaina 19. marraskuuta. Lämmittelijöinä nähdään Heaven Shall Burn, Suicide Silence ja Adept. Konsertin liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 13. elokuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä.
Vuonna 2000 San Diegossa perustettu As I Lay Dying tunnetaan erityisesti kovana keikkailijana ja status on tuonut mainetta mm. Warped- ja Taste Of Chaos-kiertueilla. Bändi on myös voittanut useita palkintoja, esimerkiksi MTV2-spesiaalissa ”Ultimate Metal God” -palkinnon vuonna 2007. Bändi julkaisi toukokuussa odotetun viidennen studiolevynsä ”The Powerless Rise”. Levy nousi saman tien Yhdysvaltain Billboard-listan top-kymmenikköön ja keräsi kehut sekä kriitikoilta että faneilta.
As I Lay Dying on valinnut Euroopan-kiertueensa lämppäreiksi saksalaisen deathcore-bändi Heaven Shall Burnin, yhdysvaltalaisen Suicide Silencen sekä post-hardcorea ja metalcorea yhdistelevän ruotsalaisen Adeptin. Nosturin keikan yhteistyökumppanina on Imperiumi.net.
Lähde: Live Nation