Maria Lundin It´s a Man´s World -show sai toisen ensi-iltansa kasinolla eilen keskiviikkona 5.5.2010. Hento, kaunis ja tyylikäs Maria täyttää olemuksellaan koko Fennian salin, ei pelkästään estradia, jo ensimmäisestä kappaleesta (It´s a Man´s World) lähtien. Marian itsensä käsikirjoittama ja ohjaama show myötäilee miehen elämää kehdosta hautaan, rakkaudesta pettymyksiiin ja kommunikaatiovaikeuksista yhteistymmärrykseen.
Maria Lund on kansainvälisen luokan artisti. [...]
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta itävaltalaissäveltäjä Gustav Mahlerin syntymästä ja 2011 sata vuotta hänen kuolemastaan. Näiden kahden vuoden aikana orkesterit ja instituutiot ympäri maailmaa juhlistavat Mahleria esittämällä hänen teoksiaan sekä järjestämällä erilaisia seminaareja ja tapahtumia.
Radion sinfoniaorkesteri aloittaa Mahler-juhlavuoden 5. helmikuuta komeasti esittämällä Sakari Oramon johdolla Sinfonian nro 3. Solistina hurmaa brittiläinen mezzosopraano Jane Irwin. Lisäksi [...]
Tanssiseikkailu Nimeni on Sormiradio kertoo kahden hyvin erilaisen hahmon ystävyydestä ja oman paikan löytämisestä maailmassa. Oopperataloon on eksynyt Sormiradio-niminen robotti, jota Oopperan jäyhä mutta ystävällinen huoltomies päättää auttaa. Käsistään kätevältä huoltomieheltä apuvälineen rakentaminen käy kuin tanssi – ja ihmeellisellä matkustimella kaksikko suuntaa kohti uusia ja outoja maailmoja Sormiradion alkuperää etsiessään.
Yli 4-vuotiaille suunnatun lämminhenkisen absurdin tanssiteoksen ovat [...]
Tanssitaiteen elävät legendat Sylvie Guillem ja Akram Khan saapuvat loppiaisena vierailulle Suomen Kansallisbalettiin. Heidät nähdään oopperan isossa salissa 6. ja 7. tammikuuta. Guillemin ja Khanin duetto Sacred Monsters – pyhitetyt hirviöt on saanut nimensä alkuaan 1800-luvun Ranskassa käytetystä termistä, joka viittasi teatterin suuriin tähtiin, eläviin legendoihin.
Ranskalainen Sylvie Guillem on yksi maailman tunnetuimmista yhä työskentelevistä balettitanssijoista. Hän [...]
Suuri klassikko La Traviata palaa lähes kolmen vuoden tauon jälkeen Suomen Kansallisoopperan näyttämölle. Giuseppe Verdin vuolaasti soiva ja kauniita melodioita tuhlaileva teos kuuluu Kansallisoopperan ohjelmiston peruspilareihin. Ensimmäinen esitys 18. joulukuuta on järjestyksessään peräti 166. ensi-illan jälkeen. Ensi-iltaa vietettiin jo Aleksanterin teatterissa vuonna 1988. Tyylikäs ohjaus on Giancarlo del Monacon.
Ylläpidetyn naisen Violettan ja aatelisnuorukainen Alfredon rakkaustarina pohjautuu [...]
Ylikapellimestari Sakari Oramon johtama Radion sinfoniaorkesteri saa vuoden 2009 viimeisessä konsertissa 16.12. vieraakseen georgialaissyntyisen viulistin Lisa Batiashvilin.
Lisa Batiashvili voitti toisen palkinnon Jean Sibelius -viulukilpailussa vuonna 1995, jolloin hän oli vain 16-vuotias ja kilpailun nuorin osanottaja. Batiashvili on soittanut huippuorkesterien solistina mm. New Yorkissa, Chicagossa, Los Angelesissa, Berliinissä ja Lontoossa. Batiashvili on tunnettu myös kamarimuusikkona, ja hän [...]
Radion sinfoniaorkesterin säännöllinen viulusolisti Thomas Zehetmair johtaa RSO:ta nyt ensimmäistä kertaa Temppeliaukion kirkossa 13.11.
Aikamme merkittävimpiin viulisteihin lukeutuva Zehetmair on vakiinnuttanut maineensa niin solistina, kapellimestarina kuin kamarimuusikkona. Hän vierailee säännöllisesti solistina useissa yhdysvaltalaisissa ja eurooppalaisissa orkestereissa. Nykymusiikki on tärkeä osa Zehetmairin ohjelmistoa ja myös kamarimusiikki kuuluu olennaisena osana hänen taiteelliseen työskentelyynsä. Yksi vakiokokoonpanoista on useaan otteeseen levytyksistään [...]
Kansallisooppera tarjoaa talven kynnyksellä lapsille ja nuorille monipuolisia musiikki- ja tanssielämyksiä. Marraskuussa ohjelmistoon palaa suosittu rumpuseikkailu Puhuva rumpu, ja Savonlinnan Taidelukion toteuttama animaatiolaulujen konsertti Hana no na ilahduttaa kaikkia animen ystäviä. Joulunodotus-jännitystä lieventää tehokkaasti tuttu Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas, ja joulun alla Balettioppilaitoksen Liisa Ihmemaassa esittelee kouluikäisille Marilena Fontouran näkemyksen lastenkirjaklassikosta.
Puhuva rumpu tutustuttaa lyömäsoitinten maailmaan
Puhuva rumpu johdattaa [...]
Radion sinfoniaorkesterin Arnold Schönberg -sarja jatkuu 4.11. Suomen ensiesityksenä kuultavalla musiikkidraamalla Onnellinen käsi, joka lukeutuu itävaltalaissäveltäjän kiinnostavimpiin teoksiin. Kantaesityksensä Wienissä vuonna 1924 saanut, Schönbergin omaan elämään pohjautuva teos kertoo väärinymmärryksistä ja luovan ihmisen vaikeuksista kohdata ympäröivä maailma.
Konsertin vierailijat saapuvat Iso-Britanniasta. Radion sinfoniaorkesteria johtaa Oliver Knussen ja Onnellisen käden anonyymin Miehen roolin tulkitsee baritoni David Wilson-Johnson. Teoksessa [...]
Georges Bizet’n klassikko Carmen palaa kahden vuoden tauon jälkeen Kansallisoopperan näyttämölle. Visuaalisesti komeassa ja elokuvallisessa toteutuksessa tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Espanjaan, jännitteiseen ja väkivaltaa enteilevään aikaan ennen sisällissodan syttymistä. Esitykset alkavat 5. marraskuuta ja jatkuvat 16. joulukuuta asti.
Carmenin roolissa vuorottelevat mezzosopraano Andrea Baker ja Kansallisoopperan oma solisti Tuija Knihtilä. Yhdysvaltalainen Andrea Baker on esiintynyt mm. Lontoon Covent [...]