Pohjolan ykkösbändi Kent yllätti uskolliset faninsa iloisesti alkuviikosta julkistamalla kevään kiertueaikataulunsa nettisivuillaan. Uutta musiikkia julkaisemassa oleva yhtye esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla perjantaina 5. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 12. lokakuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.
Tunnelmallista ja jylhää kitarapoppia soittavan Kentin uusi ”Röd”-nimen saanut albumi julkaistaan marraskuussa. Esimakua on jo saatu tällä viikolla julkaistulta singleltä ”Töntarna”. Uuden albumin [...]