Vuonna 2006 puolivakavana kouluprojektina alkaneesta Pintandwefallista on kuoriutunut yksi kiinnostavimmista kotimaisista bänditulokkaista. Tyttönelikko yhdistelee garagerockin ja punkin energiaa tarttuviin biiseihinsä, visuaalisuutta unohtamatta. Zorro-naamioiden ja taiteilijanimien taakse kätkeytyvän bändin uusin albumi on hiljattain myös ulkomaille lisensoitu ”Hong Kong, Baby”.
Illan toisena yhtyeenä nähdään loistavan livebändin maineessa oleva Brightboy, joka valmistelee parhaillaan ensi syksynä ilmestyvää kolmatta albumiaan. Esimerkiksi The [...]
Elävän musiikin yhdistys ELMU ry järjestää viime vuoden tapaan piknik-henkisen ilmaistapahtuman Helsingin Alppipuistossa aurinkoisena sunnuntaina 12.7.2009. Ulkoilmatapahtuma toteutetaan yhteistyössä Fullsteam Agencyn kanssa, ja sen mahdollistaa Helsingin kulttuurikeskus.
Alppipuiston Kansanjuhla 2009 jatkaa ELMU ry:n vuonna 1979 aloittamaa ilmaistapahtumien perinnettä. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy pääsääntöisesti nuoriin, nouseviin ja taiteellisesti mielenkiintoisiin musiikintekijöihin.
Poikkeuksena nuoruudesta, muttei taiteellisesta tinkimättömyydestä, Alppipuistossa nähdään ELMU ry:n [...]
Alppipuistossa nautitaan kesän aikana runsaasta ja värikkäästä
tapahtumatarjonnasta ja leppoisasta koko perheen piknik-tunnelmasta. Luvassa on
musiikkia, teatteria, tanssia ja lastenohjelmaa. Alppipuiston kesän
mahdollistaa Helsingin kulttuurikeskus, ja ohjelmistosta vastaavat
helsinkiläisyhdistykset.
Alppipuiston kesän avasi viime viikonloppuna Pax-festivaali, jonka vetonauloja olivat mm.
Televizor, Mariska, Reino and the Rhinos ja Pelle Miljoona & Unabomber.
Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina puistossa kaikuvat Funky Elephantin tummat
rytmit. Elephantasy ´09 -tapahtuman kuumia nimiä [...]
Suurin osa Vantaan Korsossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-2.8.2009 järjestettävän Ankkarockin esiintyjistä on selvillä. Tänä vuonna kesän viimeisen rockfestivaalin ulkomaisina vieraina nähdään indierock-suosikit TV on the Radio (USA) ja The National (USA), metalyhtyeet Testament (USA), Amon Amarth (SWE) ja Dragonforce (UK), hard rock -ryhmä Hardcore Superstar (SWE) sekä hardcorepunk-bändi Fucked Up (CAN).
Kotimaista bändeistä Korsoon saapuvat comeback-kiertueensa ainoan [...]