Lennä Juri Gagarin, lennä -laululla itsensä suomalaisten sydämiin laulanut Miljoonasade-yhtyeen laulaja-sanoittaja Heikki Salo (s. 1957) on illan muusikkovieras Vuotalon helmikuisessa Maestro ja minä –illassa 19.2. klo 19. Heikki Salon laulujen lomassa artistia haastattelee illan isäntänä kulttuurin monitoimivaikuttaja Heimo ”Holle” Holopainen.
Heikki Salo on miljoonasade-roolinsa lisäksi toiminut musiikin, teatterin ja kirjoittamisen saralla laveasti. Hän on kirjoittanut näytelmiä, tekstejä [...]
Helsingin alueelliset kulttuurikeskukset saavat 7.–21.11.2009 vieraakseen Compañìa Kaari Martinin esityksen Peppi pistää flamencoksi, joka sisältää osia ryhmän Helsingin juhlaviikoilla ensi-iltansa saaneesta kokoillan teoksesta Peppi Pitkätossu. Tässä uudessa esityksessäkin vallaton ja riehakas tyttö pistää paikat sekaisin, mutta rakastaa ystäviään ehdoitta eikä siedä vääryyksiä. Kokoillan teoksesta tuttua ovat myös visuaalisen suunnittelijan Rosa Liksomin riemukas värimaailma sekä flamencon hurja [...]
Johanna Iivanaisen ja Eero Koivistoisen yhtyeen kolmannen levyn, Kaupungin valot levynjulkaisukonsertti kuullaan Helsingin Vuotalossa lauantaina 26.9.09 kello 19.00.
Konsertin ohjelmisto koostuu pitkälti tuoreen levyn kappaleista. Kaupungin valot jatkaa samoilla linjoilla kuin kokoonpanon aikaisemmat albumit Suomalainen (2003) ja Lennosta kii! (2007). Levyt ovat olleet jazzlevyiksi varsinaisia hittejä. Kumpaakin on myyty useita tuhansia kappaleita.
Musiikillisesti korkeatasoinen ryhmä esittää suomalaista lyriikkaa [...]
Helsingin kulttuurikeskuksen alueelliset kulttuurikeskukset Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo näyttävät tänä syksynä tuhdin paketin laatuelokuvia täysin maksutta. Elokuvasarjat Skidikino, Alakoulukino, Yläkoulu-kino ja Klassikkosarja tarjoavat laajan kattauksen elokuvia eri ikäryhmille.
Skidikino-sarja on päiväkoti-ikäisille suunnattu puoli tuntia kestävä elokuvahetki, jonka aikana näyte-tään lyhytelokuvia. Skidikinoissa seikkailevat tänä syksynä muun muassa Muumit, Myyrä, Hupsis-tarinoiden kaksi touhukasta tee-se-itse-miestä sekä Janoschin tarinoista tutut [...]
Helsingin kaupunginorkesterin debytanttisarjan avasivat espanjalaiset del Vallen pianistiveljekset 15.1. Nuorten solistivieraiden kevätkavalkadissa esittäytyy seuraavaksi 26-vuotias viulutaiteilija Erik Schumann, jonka ohjelmassa on tänään keskiviikkona 21.1. ja huomenna torstaina 22.1. Pjotr Tshaikovskin iki-ihana viulukonsertto. Mm. Tonhalle-orkesterin ja Gewandhaus-orkesterin solistina konsertoinut Schumann on legendaarisen viulugurun Zakhar Bronin kasvatti.
Ylikapellimestari John Storgårds johtaa kevätkaudella ensi kerran torstaina 29.1. solistinaan huilisti Katherine [...]