BANNER2_ALT

Pohjoismainen kulttuuripiste, TING-sali

Pohjoismainen kulttuuripiste järjestää säännöllisesti ohjelmailtoja ja seminaareja sekä välittää tietoa näistä tapahtumista kotisivullaan ja painetussa ohjelmaesitteessä.

Kulttuuritoiminta on suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille, ja se koostuu kirjailijavierailuista, elokuvailloista, musiikkiohjelmasta, keskusteluista ja ajankohtaisiin aiheisiin liittyvistä luennoista. Tapahtumat järjestetään yleensä kirjastossa Kaisaniemenkadulla, mutta joskus myös muissa tiloissa, sekä Helsingissä että muilla paikkakunnilla Suomessa.

Pohjoismaisen kulttuuripisteen kirjasto on ainutlaatuinen pohjoismainen olohuone keskellä kasvavaa kampuskirjastoaluetta Helsingin keskustassa. Kirjasto on erikoistunut pohjoismaiseen kaunokirjallisuuteen, jota kirjastosta löytyy sekä alkuperäiskielillä että käännöksinä. Kirjaston kokoelmissa on lisäksi tietokirjallisuutta eri aloilta, pääpaino on kuitenkin Pohjoismaiden kielissä, kulttuurissa ja yhteiskunnallisissa aiheissa. Kirjastossa voi lukea pohjoismaisia sanoma- ja aikakauslehtiä valoisissa lukutiloissamme. Asiakkaiden käytössä on myös tietokoneita sekä langaton verkkoyhteys.

http://www.kulturkontaktnord.org/

 




Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi



Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Kaisaniemenkatu 9
00100 Helsinki

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.