Teatteri Hevosenkenkä

Teatteri Hevosenkengän perustivat 1975 sisarukset, ohjaaja Kirsi Siren (Aropaltio) ja lavastaja Sara Siren. Tarkoituksena oli, että teatteri on 3-12 -vuotiaille lapsille ja koko perheelle esityksensä suuntaava ammattiteatteri, jossa käytetään nukke- ja musiikkiteatterin eri ilmaisumuotoja monipuolisesti. Kaikkien teatterin osa-alueiden vankka osaaminen ja ammattitaito olivat peruspilari.

Koko teatterin toiminnan ajan toiminnan päämäärä on ollut taiteellinen kehittyminen ja yleisön kaikinpuolinen palveleminen joka osa-alueella. Teatterista onkin kehittynyt yleisön rakastama kulttuurikeskus.

Teatteri sijaitsee Juhannusmäellä Espoossa. Teatterirakennus - v.1899 rakennettu idyllinen kansakoulu - on kunnostettu ja laajennettu ihanteelliseksi miljööksi lapsiyleisölle. Nouseva katsomo on 130-paikkainen, lisäksi teatteritiloissa on viihtyisä kahvio, oma näyttelytila, Galleria Hevosenkenkä, vaihtuvine näyttelyineen. Gallerian alakerrassa on hyvät tilat säännöllisesti toimiville työpajoille ja kursseille, joita järjestetään sekä aikuisille että lapsille. Teatterin suurella piha-alueella on myös runsaasti pysäköintitilaa. Teatterin toimistolla ja lavastamolla on pihapiirissä omat rakennuksensa.

Ensi-iltoja on vuosittain vähintään kaksi. Ohjelmistossa on samanaikaisesti useita eri näytelmiä. Ohjelmistossa on myös aina ruotsinkielinen esitys.




Ehdota muokkausta tai lisätietoja paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi


Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Juhannusmäki 2
02200 Espoo
09 439 1220 (arkisin klo 8-15)

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.