Tindersticks (UK), Koria Kitten Riot
Ostorajoitus 5 lippua/asiakas.
www.tindersticks.co.uk
www.myspace.com/koriakittenriot
Showtime 21.30
Nottinghamissa 1990-luvun alussa perustettu Tindersticks on uransa alusta lähtien kuulunut Lambchopin ja Sparklehorsen tavoin tunnelmallisen vaihtoehtorockin tärkeimpiin kokoonpanoihin. Yhtyeen rauhallisen indiemusiikin tunnistettavimpia elementtejä ovat vokalisti Stuart Staplesin toistuvasti Scott Walkerin ja Leonard Cohenin kaltaisiin mestareihin verrattu baritonilaulu, hiljaiset ja särmikkäät sähkökitarat, tunnelmalliset rytmit sekä surullisten melodioiden täyttämät kappaleet.
Tindersticksin nimetön debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1993. Yhtyeen maine kasvoi jokaisen levytyksen myötä, kunnes vuonna 2003 bändi siirtyi telakalle. Viime vuonna yhtye kuitenkin julkaisi comeback-levyn ”The Hungry Saw”, jonka seurauksena uudistuneen kokoonpanon ura lähti jälleen nousuun. Tammikuun 25. päivä Tindersticksilta ilmestyy kahdeksas pitkäsoitto ”Falling Down a Mountain”, jonka Euroopan julkaisukiertue saapuu myös Suomeen.
Pääkaupunkiseudun tapahtumissa sinut perille opastaa Reittiopas. Syötä lähtöosoite ja paina "Hae".
Reittioppaaseen on asetettu automaattisesti perilletulosi kellonajaksi tapahtuman alkamisaika, ja voit halutessasi muuttaa perilletuloaikaa.
Uutisia
