Quantcast
Lux Helsinki | Senaatintori

Lux Helsinki

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Valofestivaali Lux Helsinki tuo jälleen valoa Helsinkiin pimeimpänä ja kylmimpänä aikana. Festivaali täyttää kaupungin valoteoksilla tuttuun tapaan tammikuun alussa  keskiviikosta sunnuntaihin 3.–7.1.2024. Tänä vuonna kova, lähes parinkymmenen asteen pakkanen, helpottaa ainakin aiemmista vuosista teoksilla tutuksi tullutta ruuhkaa.

Yhden kuljettavan reitin sijaan kaikkia teoksia voi käydä ihailemassa haluamassaan järjestyksessä. Festivaalin teemana on "Tiedettä taiteesta". Teoksia nähdään tutusti ydinkeskustassa, sekä lisäksi Hietaniemen hautausmaalla, kaupungin kulttuurikeskuksissa ja Korkeasaaren eläintarhassa. Korkeasaaren tapahtuma luo samalla valoisampaa tulevaisuutta lumileopardeille.

Kaupungin kulttuurikeskuksissa Vuotalossa, Stoassa, Malmitalossa ja Kanneltalossa nähdään valoteokset. Taidegallerioista mukana ovat Galleria Halmetoja ja Galleria Pirkko-Liisa Topelius sekä taidehotelli Glo Hotel Art



Tuomiokirkko on muodostunut lähes ikoniseksi Lux Helsinki -kohteeksi, jota toivotaan ohjelmistoon joka vuosi. Tällä kertaa Senaatintorille luodaankin ainutlaatuinen 360-kokemus, kun toria ympäröivien rakennusten julkisivut valtaa jopa kolme eri teosta. Noin 20-minuuttinen kokonaisuus pitää sisällään vuorollaan esitettävät Janne Aholan Symmetria-, Katariina Sourin Pohjan kosketus– ja Weltraumgrafikin Helix-teokset.

Tämän vuoden festivaalin alla keskustelua herätti Katariina Sourin teos Pohjan kosketus, jonka värikäs maailma yhdistelee mystisiä naisia näiden elinympäristöissä. Pääosin median triggeröimässä kohussa on kysymys siitä, onko saamelaisnaisen kuvaaminen poron kanssa Lapin maisemassa niin sanottua kulttuurista omimista. Teoksen julkistaminen festivaaleilla oli epävarmaa. Festivaalijohto ei kuitenkaan murtunut mediakohun alla ja teos julkaistiin.


Sourin saamelaisnainen ja poro näkyy yliopiston päärakennuksen seinässä.


Sourin suuri panoraamateos kiertää läpi Senaatintorin rakennukset.

Lux Helsinki | 3.-7.1.2024 klo 17-22
Tutustu tämän vuoden ohjelmaan ja teoksiin

------------

Lux Helsinki will take place on 3.–7.1.2024 and is open daily from 5 pm to 10 pm. Lux Helsinki 2024 transforms familiar buildings and premises into unique works of light art. The public festival is free of charge, and will spread around the city into three entities in the city centre, Hietaniemi and in Korkeasaari Zoo. 


Valofestivaalin ja teokset ovat esillä keskiviikosta sunnuntai-iltaan asti. 


Tänä vuonna valoteokset ovat useassa eri paikassa. Katso teokset ja tapahtuman kartta täältä

------------------------

Aiempien vuosien reitit ja teokset - muistatko näitä?

Vuoden 2023 Keskustan reitti kulki kohteissa Musiikkitalo - Kansalaistori - Töölönlahden puisto - Hesperian puisto - Mäntymäen kenttä - Olympiastadion. 


Viime vuonna Kansalaistorilla ihmeteltiin hämmentyneinä Urkainan sodassa tuhottua autoa.

Musiikkitalon edustalla ollut The Physical Possibility of Death in the Mind of Someone Living
Ukrainsta tuodut, sodan runtelemat autot muistuttvat konreettisella tavalla sodan kauheuksista.


Suvilahden virtuaaliteos nuorallatanssijasta keräsi pitkät jonot.


Mäntymäen teoksen osana valaisivat tapahtuman sponsorin sähköautot.

Vuonna 2022 kaamosajan iloksi otettiin uutuutena käyttöön aamuvarhaisin valaistuja teoksia. Aamuvirkut, illan torkut pääsivät siis myös nauttimaan valoteoksista. Valofestivaali jakautui kahteen osaan: Lux1 kiersi Olympiastadionin ympäristöä, Eläintarhan aluetta ja Alppipuistoa. Lux2 taas levittäytyi keskustasta aina itäiseen ja pohjoiseen Helsinkiin asti. 


Otso Vartiaisen Bling the Roof ja Pixels valaisivat Forumin ja Citycenterin kauppakeskusten katoilla. Pixels-teos juhlistaa samalla Forumin 70-vuotisjuhlavuotta vuonna 2022. Kuva: yoamofinlandia

Rengasmaisesti Töölöä, Kalliota ja Pasilaa sivuavalla Lux1-reitillä nähtiin kymmenen teosta. Lux2-kokonaisuus käsitti kaikkiaan 19 teosta ympäri kaupunkia. Vuoden 2022 reitit ja teokset


Alppipuiston teoksen tekniikan ja ohjelmiston takana olevan nelihenkinen hollantilaistiimin Friso viimeisteli Alppipuiston PING-teosta odottavissa tunnelmissa avajaispäivän kovassa pakkasessa. 


Vuoden 2020 reitti
kulki Tuomiokirkolta Kruununhaasta Kaisaniemen puiston kautta Tokoinrantaan. Reitin pituus on oli n. 2 km. Lux-Arkkitehtuuri-teos oli tuolloin Kaupunginteatterin pintaan projisoitava kylmästä lämpimään muuntuva valospektri, joka tanssi musiikin säestyksellä. 

Tuomiokirkko valaistiin itävaltalaisen valotaiteilija Teresa Marin teoksella sateenkaaren värein. Sekä historiallinen Topelian sisäpihan puisto, että viereinen Metsätalon teos kokosivat pienuutensa vuoksi pitkät jonot ja saivat monet ohittamaan teokset. Topeliasta löytyi punaista valoa ja valoterapiaa tarjonnut The Bridge - teos. Metsätalon sisäpihalle oli loihdittu scifi-vaikutteita sisältänyt kauhuteemaisen ja melko kovaääninen näyttämö. 

Kaisaniemen puistoon oli rakennettu perinteinen lyhtypuisto Aleksis Kiven koulun, Apollon yhteiskoulun, Porolahden koulun ja Helsingin kuvataidelukion toimesta. Puiston hiekkakentällä nähtiin lisäksi näyttävä tulitornao-teos, joka simuloi metsäpalon aikana oikeastikin esiintyvää harvinaista luonnonilmiötä. Teosta ympäröi 12-metrinen jättimäinen rautakehikko.

Kaisaniemenpuiston Peilipöllö -teos oli kuvitteellinenfiktiivis-dystooppinen kierrätysmateriaalista luotu lintulaji. Pöllö nousi otsikoihin, kun se varastettiin taiteilijan häkkikellarista Vallilasta.


Pöllö-teos. Kuva: Lux Helsinki

Päätösteos Helsingin kaupunginteatterin julkisivu muuntui valolla maalatuksi musiikkia sisältäneeksi rauhoittavaksi maisemaksi.  

Lux Arkkitehtuuri -sarja on nostanut esiin Helsingin arkkitehtuurin helmiä valaisemalla ne näyttävästi. Sarjassa on tähän mennessä nähty Ateneum (2016), Kauppatorin julkisivut (2017), Erottajan paloasema (2018), Finlandia-talo (2019) ja Kaupunginteatteri (2020).

Vuoden 2019 LUX-reitti alkoi Kansalaistorilta ja kulki Finlandia-talon kiertäen Etu-Töölössä. Mieleenjääneitä teoksia olivat mm. Hakasalmen huvilan lyhtypuisto, Nervanredinpuistikon Pedulum sekä Taidehallin seinään yleisön toimesta muuntuva varjotaideteos. Reitti päättyi Kansallismuseon seinään, jonka valtasi monarkkiperhosten värikäs videoprojisointi.

Vuoden 2018 reitti kulki kulki Espan puistosta Kaartinkaupunkiin ja päättyi Senaatintorille. Siellä Tuomiokirkko hohti valkokankaana muusikko Mika Vainion muistolle omistetussa László Bordosin videoprojisoinnissa.  


Taidehallin seinään vuonna 2019 heijastettu interaktiivinen teos.

Insert
Tuomiokirkon valoteosta. Kuva: walleni.us

Pääkuva: Janne Ahola - Symmetria

Lux Helsingin järjestää Helsingin kaupungin tapahtumasäätiö. 

The Lux Helsinki festival is organised by the City of Helsinki

www.luxhelsinki.fi
https://www.facebook.com/luxhelsinki/

 


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Senaatintori
00170 Helsinki


BANNER1_ALT




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää




Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.