Maaninkavaara
Miika Nousiainen
MAANINKAVAARA
Sinivalkoista urheiluhulluutta äärirajoilla! Miika Nousiaisen palkittuun romaaniin pohjautuva näytelmä lähettää isän ja tyttären ratakierrokselle, jossa maitohapoille menevät sekä ruumis että mieli.
Maaninka ja Elevaara, Paasikivi ja Kekkonen, Coe ja Ovett, Ohukainen ja Paksukainen, tai vaikkapa Martti ja Sirkka. Parivaljakoita kaikki. Mutta miten kävi Martille ja Sirkalle? Kävi niin kuin "nuorelle ja lupaavalle", joka päätti pitää vähän taukoa harjoittelussa. Huomasi olevansa pelkkä "ja". Eli aina palataan harjoitteluun.
Entä miten käy Martille ja Heidille, valmentajalle ja kestävyysjuoksijalle, isälle ja tyttärelle??Martti Huttusella on tavoite: Suomen kestävyysjuoksun maineen palauttaminen. Tytär Heidi alkaa tavoitella unelmaa. Äiti osallistuu projektiin muonittajana. Huttusten juoksutalli on yhteenhioutunut tiimi. Vai onko? Kenen unelmasta on kysymys? Harjoittelu alkaa saada yhä pakkomielteisempiä ja absurdimpia sävyjä, ja kohta ollaan jo liian vakavan kysymyksen äärellä.
"Jokainen matka on yhtälö, jossa ynnätään taitettu matka ja sen aiheuttamat tunteet."
ROOLEISSA Jukka Puotila ja Marja Salo
SOVITUS Minna Leino
DRAMATISOINTI JA OHJAUS Minna Leino
LAVASTUS JA PUVUT Anna Sinkkonen??
Kantaesitys Omapohjassa 8.12.2011
Pääkaupunkiseudun tapahtumissa sinut perille opastaa Reittiopas. Syötä lähtöosoite ja paina "Hae".
Reittioppaaseen on asetettu automaattisesti perilletulosi kellonajaksi tapahtuman alkamisaika, ja voit halutessasi muuttaa perilletuloaikaa.
Uutisia

