Kesäpihan torstaikeikat

Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Lisätietoa:

korjaamo-kesapiha

Kulttuuritehdas Korjaamon kesäpihan torstai-illoissa kuullaan uusia ja jo pidempää uraa tehneitä kotimaisia vaihtoehtoartisteja. Kesäkuusta elokuuhun jatkuvien, maksuttomien torstaikeikkojen esiintyjäkaarti muokkaa pop-musiikin kaavoja oman makunsa mukaan, vapaasti improvisoiden ja yhdistellen. Tyylilajit liikkuvat sulavasti ambientista syntikkapoppiin ja maailmanmusiikkiin.

Kesäpihan torstaikeikat:
28.6. Tomutonttu
5.7. vahvistetaan myöhemmin
12.7. Kuupuu
19.7. Winners Team
26.7. Johnny Kenya
2.8. ÖÖÖÖÖÖ
9.8. Jaakko Eino Kalevi & Long-sam

Keikkasarjan aloittaa torstaina 28. kesäkuuta kokeellisen musiikkikentän ykkösnimen Jan Anderzenin sooloprojekti Tomutonttu.

Heinäkuussa kuullaan muun muassa Avarus -kokoonpanossakin vaikuttaneen Jonna Karankan Kuupuun maalailevia äänivalleja. Elokuussa kesäpihalla soittavat etnosoundeja vapaasti tulkitseva orkesteri ÖÖÖÖÖÖ sekä vastikään syntikkavetoisen yhteislevyn julkaissut duo Jaakko Eino Kalevi & Long-sam.

Kaikille kesäpihan keikoille on vapaa pääsy, ja ohjelma alkaa klo 21. Torstaikeikkojen lisäksi kesäpihalla live-musiikkia tarjoavat akustinen Folks-klubi keskiviikoisin ja rytmimusiikin oma Souls-klubi perjantaisin. Lauantaisin vietetään lisäksi dj-iltoja Metron kesälevyjen parissa.

Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI
Web:
http://www.korjaamo.fi/
Puhelin:
020 7417 000

Pääkaupunkiseudun tapahtumissa sinut perille opastaa Reittiopas. Syötä lähtöosoite ja paina "Hae".

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.