Quantcast
Thrill The World Helsinki 2014 | Narinkkatori

Thrill The World Helsinki 2014

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Briefly in English below

Thrill The World (TTW) järjestetään tänä vuonna Helsingissä lauantain 25.10 ja sunnuntain 26.10 välisenä yönä klo 01:00.

Olethan paikalla Kampin keskuksen edessä Narinkkatorilla ilmoittautumassa viimeistään klo 23.30!

TTW on vuosittain järjestettävä maailmanlaajuinen tapahtuma, jossa osallistujat tanssivat Michael Jacksonin Thriller-kappaleen koreografian samaan aikaan ympäri maailman. Tapahtuman tavoitteena on osoittaa, että kuka tahansa voi tanssia ja yrittää rikkoa maailmanennätyksiä suurimmalla samanaikaisella joukkotanssilla. Samalla pidetään hauskaa sekä kunnioitetaan edesmennyttä artistia, Michael Jacksonia.

Tapahtumaan osallistuminen edellyttää Thrill The World -tanssikoreografian hallitsemista.

Zombiksi pukeutuminen Thriller-teeman mukaisesti on suotavaa (ja erittäin hauskaa), mutta ei pakollista.

Vuonna 2009 tehtiin maailmanennätys yhteensä 22 571 tanssijan voimin 33 maassa. Suomessa Helsingissä vuonna 2009 oli 90 tanssijaa, vuonna 2010 Tampereella 72 ja Helsingissä 37 ja vuonna 2011 Helsingissä 55 tanssijaa. Vuonna 2012 tanssijoita oli Tampereella 124 ja viime vuonna Tampereella 109 ja Imatralla 49.

Opetusvideot löytyvät Thrill The World nettisivuilta: http://thrilltheworld.com/learn-the-dance/

Lisätietoja tulossa pian!

Briefly in English

Thrill The World is an annual worldwide attempt to break the largest simultaneous dance with Michael Jackson’s “Thriller.” Thousands of people in cities around the world will learn “Thriller” dance and perform it together at the same time. The purpose of the Thrill The World event is to bring dance to people all over the world, to connect the world in fun, celebration and dance, and to show that any dream, vision, idea and passion CAN be realized! At the same time we are honoring the memory of a great artist, Michael Jackson.

This year's Thrill The World event in Finland is taking place in Helsinki, on October 26th at 1am at Narinkkatori. Dancers need to be at Narinkkatori at 11.30pm for the registration.The dance is easy to learn by watching the instructional videos: http://thrilltheworld.com/learn-the-dance/

People all over the world have learned the dance so don't hesitate and join us! And if you want to make it even more fun, you can dress as a zombie on the day of the main event!

Tapahtuman Facebook-sivu


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Narinkka 1
00100 Helsinki

Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.