Quantcast
Pitkä Kuuma Synttäriviikonloppu: Pimeys, Stayrats, pe 31.7. | On The Rocks

Pitkä Kuuma Synttäriviikonloppu: Pimeys, Stayrats, pe 31.7.

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Showtime:
20.00 ovet
21.00 StrayRats
22.00 Pimeys 

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €

Lippu oikeuttaa jäämään klo 23:30 alkavalle Rockdisco -klubille 

Kotimaisen kitarapopin uutta sukupolvea edustava Pimeys julkaisi toisen albuminsa "Aika tihentyy" 16. tammikuuta. 

Albumilta viime vuoden lopulla lohkaistu single "Hetki vielä" valloitti radioaallot ja kappale kuullaan myös kotimaisen elokuvan "Eila, Rampe ja Likka" tunnuskappaleena.

Aika tihentyy -levyllä soittaa keikkailun ja yhdessäolon hioma, energinen ja sävykäs yhtye. Pimeys ottaa toisella levyllään askeleen kohti isompia lavoja. Tätä mieltä tuntuvat olevan myös kriitikot:

"Pimeys on suomirockin uusi voima." Mikko Aaltonen, Helsingin Sanomat

"Kakkosalbumillaan Aika tihentyy Pimeys astuu loistavan loikan indiepoppareiden lukupiireistä kohti kotimaisen voimapopin terävintä kärkeä. [--] Hetki vielä on yksi komeimpia suomalaisia poppiralleja vuosiin, ainoastaan Egotrippi ja J. Karjalainen pystyvät samaan!" Aleksi Pahkala, Radio Helsinki

"'Aika tihentyy' on levy, joka tullaan muistamaan yhtenä vuoden 2015 parhaista." Markku Makkonen, Aamulehti (viisi tähteä)

Yhtye itse kuvailee uutukaistaan monipuoliseksi ja intensiiviseksi.

"Huomattiin, että kakkoslevystämme on tulossa elinvoimainen, rönsyilevä, värikäs albumi - kuin renessanssiajan maalaus. Hyvän taideteoksen äärellä aika tihentyy, tulee eläneeksi enemmän. Kokemuksen jälkeen on väsynyt mutta kiitollinen olo." kertoo lauluja-kosketinsoittaja Joel.

"Jos levyn kuunteleminen on parhaimmillaan aikaa tihentävä kokemus, niin sitä oli levyn tekokin. Tuli elettyä enemmän. Sukelsimme syvään päähän Pimeyden altaaseen etsiäksemme musiikkiimme uusia sävyjä. En malta odottaa, että päästään soittamaan näitä kappaleita ihmisille ympäri Suomea", laulaja-kitaristi Pekka fiilistelee.

"Aika tihentyy" -levyn on tuottanut Tuomas Ilmavirta ja sen julkaisevat yhteistyössä M.dulor ja Sony Music Finland. Levynjulkaisua juhlittiin lähes loppuunmyydyllä Tavastialla 31. tammikuuta. Kevään lähes 20 keikkaa sisältävä kiertue on kerännyt mukavasti yleisöä ympäri Suomea. Kesäkiertue tulee sisältämään myöskin 20 esiintymistä isoilla ja pienemmillä festareilla & kesätapahtumissa.

Pimeys on:

Tuomo Laakso: Rummut ?Joel Mäkinen: Laulu, koskettimet?      Pekka Nisu: Laulu, kitara ?Jukkis Virtanen: Basso

 


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.