Quantcast
The Ex (Nl)+Pekko Käppi, To 8.10. Kuudes Linja, Hki | Kuudes Linja

The Ex (Nl)+Pekko Käppi, To 8.10. Kuudes Linja, Hki

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
PUNK/ETNO-YHTYE THE EX KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN
To 8.10.2015 Helsinki, Kuudes Linja +Pekko Käppi
Pe 9.10.2015 Tampere, Klubi +Pekko Käppi

Jo vuonna 1979 perustettu hollantilaisbändi The Ex saapuu ensi syksynä kahdelle keikalle Suomeen. Punkin ohella noiserockia, jazzia, etnoa ja muuta monimuotoista vaihtoehtomusiikkia soittava nelikko esiintyy torstaina 8. lokakuuta Helsingin Kuudennella Linjalla, ja seuraavana iltana on vuorossa keikka Tampereen Klubilla.

Kohta 40 vuotta kestäneen uransa aikana The Ex on julkaissut lähes 30 albumia ja soittanut miltei 2 000 keikkaa ympäri maailmaa. Sonic Youthin ja Shellacin hengenheimolaiset tunnetaan tee se itse -kulttuurin edistämisestä, ja yhtye on koko uransa ajan toiminut ilman levy-yhtiöitä, managereita tai muita taustavoimia.

The Fallin ja Gang of Fourin kaltaisiin bändeihin verratut hollantilaispioneerit tunnetaan myös lukemattomista erikoisprojekteistaan, joihin kuuluu esimerkiksi kirjoja, bändivaihtoa Afrikassa, festivaalien kuratointia ja tv-ohjelmia. The Exin viimeisin pitkäsoitto on vuonna 2013 yhteistyössä Brass Unbound -puhallinkvintetin kanssa äänitetty ”Enormous Door”. Yhtye on viimeksi käynyt Suomessa vuonna 1999.

Molemmat illat avaa jouhikkomuusikko Pekko Käppi, joka esiintyy Helsingissä soolona ja Tampereella yhtyeensä kanssa.

LIPUT:
Myyntiin ma 1.6.2015 klo 9.00

To 8.10.2015 Helsinki, Kuudes Linja +Pekko Käppi
- ennakkoon Tiketistä alk. 22 EUR
- ovelta 23 EUR

Pe 9.10.2015 Tampere, Klubi +Pekko Käppi
- ennakkoon Tiketistä alk. 19 EUR
- ovelta 20 EUR

http://www.theex.nl
http://www.klubi.net
http://www.fullsteam.fi

Tapahtuman Facebook-sivu

Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.

Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:

(Translate page)

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

BANNER1_ALT

"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu

Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää

SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu

"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää

Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää

Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu

Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä

Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit

Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää

Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää

Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää

Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää

Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää

Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä

Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää

Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää

Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit

Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää

Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää

Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää

Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää

Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää

Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää

Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää

Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää

Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää

Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää

Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää

Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää

Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää

Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)