Quantcast
Jazz-Espa: Zander, Laura Annika Quartet | Espan lava

Jazz-Espa: Zander, Laura Annika Quartet

Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Jazz-Espa-festivaali järjestetään Espan puistolavalla nyt 17. kertaa. Konserttisarjassa kuullaan kahden viikon aikana kahtakymmentä kotimaista yhtyettä. Jazz-Espaa tuottavan Suomen Jazzliiton 50. juhlavuosi näkyy Espalla muun muassa uutena ilmeenä, sekä big band -kokoluokan orkesterien muodossa. Yleensä pienyhtyeitä esitelleellä festivaalilla on tänä vuonna tarjolla kolme isoa kokoonpanoa, joista tunnetuimpana UMO Jazz Orchestra.

To 4.8. klo 16.00 Zander

Joonas Haavisto – keys, Juho Kivivuori – b, Tuomas Timonen – dr

Vuonna 2010 perustettu Zander esiintyi ensimmäistä kertaa samana vuonna Belgiassa kansainvälisen ja maineikkaan Hoeilaart Jazz -kilpailun finaalissa herättäen heti raadin huomion räjähdysherkällä energisyydellään ja intensiivisillä yhtyesoittokyvyillään. Yhtyeen ilmaisu on muovaantunut vuosien varrella akustisesta jazztriosta kohti helmikuisen The Sound Of Rewinding -debyyttikasetin(!) sähköisempää sävelkieltä.

To 4.8. klo 17.30 Laura Annika Quartet

Annika Mustonen – voc, comp, lyr, Aleksis Liukko – p, comp, Joonas Tuuri – db, Jesse Ojajärvi – dr

Laulaja Annika Mustonen ja pianisti Aleksis Liukko kirjoittavat yhtyeelleen notkeasti eteenpäinsoljuvaa ja hienovaraisen yllätyksellistä musiikkia. Sävellykset saavat vaikutteensa modernista ja modaalisesta jazzista, brasilialaisista rytmeistä sekä bluesista. Le Lac -nimisen EP:n julkaisseelta, nuorelta ja kunnianhimoiselta yhtyeeltä on lupa odottaa suuria!


Jazz-Espa 25.7. – 6.8.2016

Espan lava, Esplanadin puisto

Konsertit joka päivä klo 16.00 ja 17.30, paitsi maanantaisin vain klo 16.00 ja lauantaisin klo 15.00.

Suomen Jazzliitto ry. järjestää Jazz-Espan Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen tuella.



Jazz-Espan ohjelma:

Heinäkuu 2016

25.7. Aili Ikonen

26.7. Kinetik, Kalevi Louhivuori Quintet

27.7. Skinny Jenny, Piston

28.7. Takatonic, Jargoslavia

29.7. Grímsey, Halme Prospekt

30.7. Sointi Jazz Orchestra



Elokuu 2016

1.8. Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P.

2.8. Joonas Haavisto Trio, Virva Quintet

3.8. Young Nordic Jazz Comets Finland 2016, Skalle & Sharon

4.8. Zander, Laura Annika Quartet

5.8. Alder Ego, Sigurdur Rögnvaldsson´s Dark Forest

6.8. UMO Jazz Orchestra

Sunnuntai 7.8. Jazzjatkot -päätösjuhla, Helsinki Allas Sea Pool

http://www.jazzespa.fi/fi/jazz-espa/
https://www.facebook.com/events/1188915807807084/

Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Pohjoisesplanadi 19
00130 Helsinki
ohjelmaa vapusta elokuun loppuun


BANNER1_ALT




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää




Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.