Quantcast
Helsingin kaupungin uudenvuoden juhla | Kansalaistori

Helsingin kaupungin uudenvuoden juhla

Hinta: Vapaa pääsy. Katsottavissa myös Ylellä ja netissä.
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Helsingin kaupungin uudenvuoden juhlaa juhlitaan Kansalaistorilla tuttuun tapaan uudenvuoden aattona 31.12.2023.

Illan juhlakonsertti alkaa klo 22 alkaen. Ilmaiskonsertissa nähdään pääesiintyjänä vuoden tunnetuin suomalainen artisti, tuntemattomuudesta tähtiin noussut Käärijä.

Lavalla nähdään lisäksi Vilma Alina ja hitiksi nousseesta Ram pam pam -kappaleestaan tunnettu BESS.  Juhlakonsertissa yleisöä lämmittelevät klo 22 alkaen DJ Xmies ja hiphop-trio Lyömättömät.

Virallisen ohjelman numerona on tietysti myös järjestäjän, eli Helsingin kaupungin tervehdys, ennen illan odotetuinta esiintyjää. Se saadaan tänä vuonna pormestari Juhana Vartiaisen uudenvuoden tervehdyksen muodossa.

Vuoden vaihtuminen huipentuu pyronäytökseen, joka on tarkoitus näkyä Kansalaistorilta aina Töölönlahden tapahtumapuistoon asti.

Aattoillan juhlahumun käynnistää Lasten uusivuosi. Koko perhettä tanssittava ja osallistava pienten oma disko alkaa 17.30 alkaen. Lapset pääsevät jammailemaan Dj Orkidean musiikin tahtiin. Luvassa myös leikkejä ja mielikuvituksellista menoa. Lasten pyronäytös on ohjelmassa klo 18.

Juhlakonsertin juontavat Emma Karasjoki ja Gogi Mavromichalis.

Ohjelma

Klo 17.30–18.00 Lasten uusivuosi: Skidit-disko ja pienten pyronäytös

Klo 22.00–00.10 DJ Xmies / Lyömättömät / Vilma Alina / BESS / Pormestarin puhe / Käärijä   

Klo 24.00 Pyronäytös

Juhlakonsertti ja sen tunnelmia näkyy suorana lähetyksenä kello 22.45–00.05, Yle TV1:ssa & Yle Areena:ssa.

 

Juhlan pitkät perinteet - virsistä Cha Cha Cha:han

Helsinki-seura järjesti Senaatintorilla ensimmäisen uudenvuoden vastaanoton vuodenvaihteessa 1938. Alussa ohjelmassa oli pitkään muun muassa virsi "Jumala ompi linnamme", joka laulettiin vuoden 1939 juhlassa Moskovan rauhanneuvotteluiden alla. Juhlaa juhlittiin pitkään Senaatintorilla, mutta siirtyi vuonna 2019 Kansalaistorille. 90-luvulla puhetta oli traditionaalisen juhlan uudistamisesta laman jälkeiseen aikaan istuvaksi.

Vuonna 2022 oli määrä järjestää perinteinen ilotulitus lapsille ja aikuisille, mutta ne peruttiin aaton viime hetkillä. Syynä olivat poikkeuksellisen kovat myrskytuulet.

Vuoden 2021 Kaupungin uudenvuoden juhlaa juhlittiin Hartwall Areenalla, jonne vain kourallinen yleisöä pääsi koronapassilla ja tilaisuus televisioitiin.
Lavalla nähtiin debyyttialbumillaan ilmiömäiseen suosioon noussut BEHM, diskopopin kuningatar Erika Vikman sekä Euroviisu-huumasta suosikiksi ponnistanut Blind Channel.

Vuoden 2020 Helsingin uudenvuoden konsertti Classical Trancelations oli audiovisuaalinen spektaakkeli, joka yhdistää legendaarisimmat tanssimusiikkiklassikot ja sinfoniaorkesterin voiman ennennäkemättömällä tavalla. Konsertin solisteina kuultiin Suomen musiikkitaivaan kirkkainta kärkeä. Lavalle nousivat Chisu, Nelli Matula, Redrama, Olavi Uusivirta, MARiANNA, Paleface, Pete Parkkonen, Robin Packalen, Jesse Markin, Tapani Rinne ja Darude.

Perinteinen ruuti-ilotulitus vaihtui vuonna 2020 trendikkäästi lasernäytökseksi, joka toteutettiin Olympiastadionin tornista käsin. Vuonna 2021 ilotulitukset palasivat koronaturvallisesti hajautetusti ja korkeammalle, jotta ne näkyivät laajemmalle. 


Stadikan tornista lähetettiin lasershow vuonna 2020 vuoden vaihtumisen merkiksi. Kuva: Ville Hyvönen

Vuonna 2019 uuttavuotta juhlittiin Kansalaistorilla koko kaupungin yhteisessä uudenvuoden juhlassa. Uudenvuoden aattoiltaa 2019 tähdittivät kirkkaan pirteästä lookista tunnettu ALMA, kotimaisen räpin airueet Pyhimys ja Gasellit sekä lasten oma suosikki Pikku Papun Orkesteri yhdessä sirkuskollektiivi Blind Gut Companyn kanssa. Uudenvuoden show’ta saattoi seurata myös Eduskuntatalon portailta ja liikenteeltä suljetulta Mannerheimintieltä.

Viimeisintä uuttavuotta Senaatintorilla juhlittiin vuonna 2018. Tällöin talvimyrskyn riepottelemaa juhlaa tähdittivät artistit Vesala ja Vesta. Televisiossa nähtiin myrskyn takia vain kenraaliharjoitus, joka aikaansai palautevyöryn Ylen somessa.


Senaatintorin ilotulitukset. Kuva: Jussi Hellsten / Helsingin kaupunki

Kaupungin juhlaa ja ilotulitusta seuraamassa on perinteisesti ollut jopa 50 000 kaupunkilaista ja muuta juhlavierasta. 

https://areena.yle.fi/tv/suorat

https://helsinginuusivuosi.fi/lasten_uusivuosi/

Pääkuva: Petri Anttila / Helsingin kaupunki

 


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Eero Erkon katu
00100 Helsinki


BANNER1_ALT




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää




Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.