Hallatar, to 15.2.

Hinta: alk. 19 €
Ajankohdat:
Lisätietoa tapahtumasta:

Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.

Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.


Juha Raivion, Tomi Joutsenen ja Gas Lipstickin Hallatar-yhtye Suomen kiertueelle helmikuussa

Juha Raivion, Tomi Joutsenen ja Gas Lipstickin muodostama Hallatar-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa "No Stars Upon the Bridge" lokakuussa 2017. Teos on kerännyt lyhyessä ajassa useita tunnustuksia ja löytänyt paikkansa vuoden parhaimpien julkaisujen listoilta. Levy sai myös Vuoden Metallialbumi Emma-ehdokkuuden.

Vaikka Hallatar on uusi bändi, sen taustalta löytyy tuttu ja menestyksekäs kolmikko. Yhtyeen kapelimestarina ja kielisoittajana toimii Swallow The Sunista sekä Trees of Eternitysta tuttu Juha Raivio, vakuuttavat lauluosuudet hoitaa Amorphis-yhtyeen laulaja Tomi Joutsen ja rummuissa on HIMin entinen rumpali Gas Lipstick. No Stars Upon The Bridge -albumin lyriikat perustuvat Juha Raivion edesmenneen puolison Aleah Liane Starbridgen runoihin ja sanoituksiin.

"Hallatar levyä tehdessä kaikki ajatukset olivat vain siinä, että levy tehdään täydellä rakkaudella ja sydämellä tehdäksemme kunniaa Aleahin sanoille ja musiikille, niin hyvin kuin vain pystymme. Ajatukset tai suunnitelmat keikoista, niin sanotusta superkokoonpanosta tai arvostelumenestyksistä olivat täysin pois ajatuksista. Onneksi onnistuimme löytämään ajankohdan, jolloin voimme tehdä muutamia harvinaisia Hallatar-keikkoja. Haluamme todellakin soittaa tämän tärkeän levyn ihmisille ja myös kiittää levyn vastaanotosta. Kiireisten aikataulujen vuoksi ei näitä iltoja todennäköisesti tule kovin montaa olemaan, mutta olemme ylpeitä päästessämme soittamaan tämän levyn läpi Suomen talvessa." -Juha, Tomi & Gas

HALLATAR LIVE LINE UP

Tomi Joutsen - vocals

Gas Lipstick - rummut

Juha Raivio - kitara

Juho Räihä - kitara

Jaani Peuhu - basso






Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI
Web:
http://www.tavastia.fi/
Puhelin:
(09) 774 67 420

HSL Reittiopas opastaa perille julkisilla. Syötä oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmistus

captcha
Jos koodi on liian vaikea, lataa uusi tästä
* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.