Lemmikki voi edesauttaa terveyttä ja parantaa elämänlaatua

Tuhiseva kuono polven päällä tai kehräävä tassu vatsalla on kokemus, joka on tuttu monelle lemmikin omistajalle. Tunne, että lähellä on aina joku, joka rakastaa ehdoitta ja ottaa sinut vastaan juuri sellaisena kuin olet, on voimakas. Lemmikki on samanaikaisesti sekä uskottu ystävä että perheenjäsen. Tätä ainutlaatuista suhdetta ei yksikään lemmikin omistaja vaihtaisi pois.

Suomalaiset ovat eläinrakasta kansaa. Tilastokeskuksen Kotitalouksien kulutustutkimuksen mukaan miltei joka kolmannessa kotitaloudessa oli jokin lemmikki vuonna 2016. Yleisintä lemmikin omistaminen oli tutkimuksen mukaan lapsiperheissä, joista lemmikin omisti kahden huoltajan lapsiperheistä 56 prosenttia ja yhden huoltajan talouksista 53 prosenttia. 

Koiran omisti Kahden huoltajan lapsiperheistä  35 prosenttia ja kissan omistajia oli 26 prosenttia. Yksin asuvista lemmikin omisti 22 prosenttia. Näistä 9 prosentilla lemmikkinä oli kissa ja 12 prosentilla koira.

Miten valita itselle sopiva lemmikki?

Lemmikin valinta tehdään usein lajin tuttuuden ja omien mieltymysten perusteella. Moni kaipaa lemmikkiä seurakseen kaveriksi. Sitä se tosissaan onkin.

Lemmikin hankkimista tulisi aina harkita huolella. Päätös voi sitoa koko perheen pitkäksi aikaa. Erityisesti yksinasuva joutuu punnitsemaan aikaansa ja elämäntilannettaan ennen lemmikin ottamista. Kun päätös on tarkkaan tehty, voi elämässä alkaa aivan uudenlainen, monella tapaa rikas ja värikäs elämänvaihe.

Lemmikki on omistajalleen tärkeä perheenjäsen, jonka hoito, huolenpito ja hyvinvointi kuuluvat aina aikuisen vastuulle. Aikuisen on ymmärrettävä lemmikin tarpeet ja toiveet. Keskinäisen luottamuksen rakentaminen lemmikin ja omistajan välille on ensiarvoisen tärkeää, ja tätä luottamussuhdetta on vaalittava kuten mitä tahansa ihmissuhdetta. Osoita lemmikillesi, että olet luottamuksen arvoinen!

Koira työkaverina, ystävänä ja terveyden edistäjänä

Koirien käyttäminen ihmisten apuna lähti metsästyskoirista. Nykyään koiran ammatteja on jo useita kymmeniä ja lisää tulee jatkuvasti. Koiria käytetään laajalti mm. terapiassa, sekä mm. lukukoiratoiminnassa. Koira on kärsivällinen kuuntelija, jonka rauhoittava läsnäolon voima auttaa monenlaisten lukemisen oppimisen haasteissa niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Terveyshyödyt ovat lemmikkien omistajille kiistattomat. Pelkästään lemmikin läsnäolo, kuten koiran tai kissan silittely rauhoittavat ja alentavat tutkimusten mukaan verenpainetta ja stressiä. Koirien läsnäolon on todettu lisäävän ihmisen mielihyvähormonien määrää ja rentouttavan mieltä. Ulkoilun tarve pitää koiran omistajan liikkeellä ja tuo näin terveyshyötyjä lisääntyneen liikunnan kautta.

Kennelliitolla on lukukoiratoiminnan lisäksi kaverikoiratoimintaa, jossa ihmiset, jotka eivät itse lemmikkiä omista, voivat nauttia lemmikin läsnäolosta.
Vapaaehtoisten koiranomistajien järjestämissä tilaisuuksissa tavoitteena on, että kaikki osapuolet, asiakas, koiranohjaaja ja koira saavat hyvän mielen.

Valitse rotu huolella

Suomen Kennelliiton mukaan koirarodun valinnassa on ensiarvoisen tärkeää huomioida rodun historia, käyttötarkoitus sekä luonne. Kannattaa pohtia tarkkaan, millainen koira sopii omaan elämäntapaan. Millaisia tottumuksia sinulla itselläsi on? Energinen ja liikkuvainen koira ei välttämättä sovellu sohvalla pötköttäjälle.

Koiran koon, turkinhoidon ja liikunnan tarpeen lisäksi on syytä muistaa myös terveydentilassa vallitsevat eroavaisuudet. Suomen Kennelliitto kehottaa tutustumaan hankinnassa olevan rodun rotujärjestöön tai yhdistykseen. Rodun taustoista ja nykytilanteesta saa tietoa rodun jalostuksen tavoiteohjelmasta (JTO), jossa on myös ohjeistuksia jalostuskoirille tarkoitetuista terveystutkimuksista.

Rotujärjestöjen ja -yhdistysten pentuneuvojilta sekä rodun harrastajilta saa tietoa sopivista kasvattajista. Erilaiset koiratapahtumat, kuten -messut, -näyttelyt tai -kilpailut ovat kasvattajien kohtaamispaikkoja.

Pomeranianit ovat suloisia kääpiöpystykorvia.  Ne ovat tulleet suostituiksi Euroopan hoveissa ja niitä tiedetään olleen ainakin kuningatar Victorialla, Napoleonilla ja Maria Antoinettella. Kääpiölajien liikajalostus on herättänyt huolta niiden terveydestä. Lajin rotuyhdistyksellä Suomessa onkin tarkka jalostusohjesääntö ja määritelmät rodun kasvattajille.

Kissa on herkkä ja älykäs lemmikki

Siinä missä koira, myös kissa kaipaa omistajansa seuraa ja erilaisia virikkeitä. Kissojen viihtyvyyttä lisäävinä tekijöinä esimerkkinä kiipeilypuut ja ikkunat, joista kissa voi tarkkailla ulkona tapahtuvaa toimintaa. Kissa on sekä herkkä että älykäs eläin, joka rodusta riippumatta tarvitsee päivittäistä hoitoa ja huolenpitoa.

”Räsynukkekissa” tarvitsee seuraa

Esimerkkinä harvinaisesta sinisilmäisestä, hyvin rauhallisesta, lempeästä ja omistajaansa syvästi kiintyvästä kissarodusta on ragdoll. Toisin, kuin monet muut kissarodut, ragdoll viihtyy omistajansa lähellä ja on innokas osallistumaan kaikenlaiseen perheen puuhasteluun.

Tämä superseurallinen kissarotu saattaa iän myötä laiskistua liikaa, joten sen leikittäminen on tärkeää. Räsynukeksi ragdollia kutsutaan juuri siksi, että se rentoutuessaan valahtaa veltoksi, kuten räsynukke.

Ragdoll kissarodun edustajilla on kaikilla lumoavat, siniset silmät.

HeSyn mukaan erityisesti kissanpennut kaipaavat toistensa seuraa.

Jos mielit lemmikiksi kissaa, yksi vaihtoehto on hakea kotia etsivää kissaa Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä (HeSy) hakuprosessin kautta. Kissat viihtyvät parhaiten kaverin kanssa, siksi kissoja luovutetaan
jo valmiisiin kissatalouksiin tai pareittain.

Omistajansa silmäterä 

Helsingissä asuva Sanna Vainio kertoo varanneensa koiranpennun ottamiseen paljon aikaa, sillä hän halusi ottaa koiran kasvattajalta, jonka kanssa arvot ja ajatukset kohtasivat parhaiten. ”Harkitsin ja varauduin koiran ottamiseen pitkään. Tutustuin myös eri rotuihin ja mietin tarkkaan, mikä olisi minulle sopivin rotu. Oma tasainen elämäntilanne ja pitkään harkittu päätös toi varmuutta siihen, että nyt on oikea aika.”

Vainio muistaa olleensa koiraihminen pienestä pitäen. Hänen lapsuuteensa on kuulunut aina paljon koiria, joten lemmikin valinta on ollut hänelle pitkään selkeä. ”Lemmikin kanssa voi myös harrastaa vaikka ja mitä. Omistin nuorempana hamstereita ja kävin niiden kanssa jyrsijänäyttelyissä pet-luokissa.” 

Nyt Vainiota odottaa kotona kymmenen kuukauden ikäinen chihuahua poika, jonka kanssa opetellaan yhteiseloa. Iloa elämään ja arkeen oma koira on tuonut jo ilahduttavan paljon. ”Parasta omassa koirassa on se miten lyhyessä ajassa olemme pystyneet rakentamaan luottamusta toisiimme. Minulla on maailman paras koira!” 

Kuukauden ikäinen suloinen Chihuahua on Sanna Vainion tuore perheenjäsen.

Täyttä ja täysipainoista elämää lemmikin kanssa

Pennun hyvinvoinnin ja valoisan tulevaisuuden takaaminen kuuluvat vastuulliselle kasvattajalle. Siksi sydämellä työtään tekevä kasvattaja on kiinnostunut kuulemaan myös pennun potentiaalisesta kodista. Kysymykset omistajasta ja hänen elämäntilanteestaan ovat siksi täysin normaaleja. Tämän voi nähdä pätevän kaikkiin lemmikkieläimiin.

Aiempi lemmikkikokemus on hyvä asia, mutta merkitystä on ennen kaikkea sillä, että omistaja ymmärtää ottamansa vastuun elävästä olennosta ja on valmis panostamaan yhteiseen hyvään ja onnelliseen elämään uuden tulokkaan kanssa. Onnellinen omistaja saa lahjaksi tuhatpäisesti enemmän onnellisen lemmikin, jota ei korvaa mikään. Se on täyttä ja täysipainoista elämää! 

Shih Tzu on utelias ja valpas koirarotu.
Meille tulee hauva, mutta millainen?

Tutustu Kennelliiton hankikoira.fi -sivustoon

Perehdy eri koirarotuihin: https://hankikoira.fi/koirarodut

Tee rotutesti: https://hankikoira.fi/rotutesti

Lemmikkien vapaaehtoistyö on kultaa

Rekku Rescue ry:n vuosi 2022

  • 220 vastaanotettua kissaa, joista uuden kodin sai yhdistyksen kautta 201 kissaa
  • 56 vastaanotettua koiraa, joista uuden kodin sai yhdistyksen kautta 39
  • sijaiskodeissa asui 75 kissaa sekä 12 koiraa
  • kissapopulaation auttaminen toi turvan 80 kissalle

Rekku Rescue panostaa myös ennaltaehkäisevään eläinsuojelutyöhön. Palkaton vapaaehtoistyö sekä lahjoitusvarat takasivat sen, että niin monet kodittomat lemmikit saivat uuden kodin. 

Tutustu lisää

Lukukoirat tavattavissa Helmet-kirjastoissa

Kennelliiton kaverikoiratoiminta

Kennelliiton lukukoiratoiminta

HESY:n kotia etsivät lemmikit 

Kodittomat lemmikit etsivät kotia 

https://www.kennelliitto.fi

https://www.kissaliitto.fi

https://rekkurescue.com

Teksti & kuvat: Maaret Virtanen. Chihuahua kuva: Sanna Vainio.  Pomeranian kuva: fivefluffyballs

Jaa tämä artikkeli