Munkkiniemi sai vihdoin oman second hand -liikkeen

Munkkiniemi sai vihdoin odotetun second hand -liikkeen, kun Butik33,  avasi liikkeensä Laajalahdentien varrelle kivijalkaan. Kadulta johtavat portaat alas liikkeeseen. Kyseessä on Munkkiniemen ensimmäinen second hand -kauppa.

Tilasta löytyy myös viihtyisä lounge, jossa voi vaikkapa odotella, kun puoliso sovittaa tai tekee löytöjä liikkeen valikoimista. Loungessa on luvassa myös pienimuotoisia musiikkiesityksiä, joista voi nauttia ostosten lomassa.

Kaikki liikkeessä on viimeistä piirua myöten kierrätettyä. Kassakoneena toimivaa tietokonetta myöten.

Myyntitiskin sormipaneelit ovat ykstyiskohta, joka henkii 50-luvun tyylikkyyttä. Kaupan kaikki 1500 henkaria on ostettu pienissä erissä käytettynä yksityisiltä myyjiltä. 

Yrittäjä Petra Urasto, itsekin munkkiniemeläinen, on priimusmoottori kaupan takana.

Petralla on pitkä kokemus kaupan alalta. Hän on toiminut muun muassa Anton&Anton -kauppaketjun myymälöistä vastaavana. Ennen Munkkiniemen liikkeen avaamista hän toimi japanilaisen Mujin Suomen liikkeen palveluksessa, jossa hän vastasi lähituottajien liiketoiminta-alueesta.  

Petran puoliso Aki Pollari on tehnyt suuren työn rakentamisen ja sisustuksen osalta. Sisustus on tehty pieteetillä vanhoja huonekaluja ja tavaroita hyödyntäen ja kierrätysteemaa kunnioittaen.

Petra ja Aki ovat Butik33:n takana

TILAVA sovitushuone on kuin prinsessalle suunniteltu. Peilejä on kolmella seinällä.

Itsepalvelukirppiksen konseptilla toimivan kaupan tavarat henkivät alueen monenlaista elämää. Myös laatutietoisuutta, kun Munkkiniemessä ollaan.

Täältä voi todella tehdä löytöjä. Kauppa on saanut ihastelua osakseen myös paikallisen instavaikuttajan feedissä.

”Tämä lähikirppis on tosi munkkiniemeläinen: nätti, tunnelmallinen ja myynnissä olevien vaatteiden brändit ovat kunnossa. Bongasin Samsoe Samsoe:ta, Tiger of Sweden (mustat Chesterfield-nilkkurit kävelty ehkä 5 kertaa, koko 40, 45 €, hae pois!) R/H:ta, Marimekkoa..” – hehkuttaa sijoitus-asioista postaileva Merja Mähkä instagram-tilillään.  

Petra on kotoisin Munkkiniemestä, mutta ollut vuosia maailmalla. Paluumuuttajana hän koki velvollisuudekseen kontribuoida paikalliseen palvelutarjontaan ja perustaa alueelle kierrätysliikkeen.

Mistä Petra sitten keksi ryhtyä kirppisyrittäjäksi?

”Asun lähellä ja kuljin tästä ohi päivittäin. Tässä on pitkään ollut putkiliike. Kun kerran kuljin tästä ohi huomasin, että liike oli lopettanut. Tulin vain katsomaan tilaa mielenkiinnosta. Tuli vahva tunne, että minun
pitää ottaa tämä hoitaakseni ja avata tähän yhteisöllinen tila. Se oli vahva velvollisuudentunne, jota ei voinut ohittaa.” – kuvailee Petra liikkeen alkutaivalta

Ohikulkijat ovat pysähtyneet katselemaan Butik33:n näyteikkunaa

Munkkiniemessä kiertotalousajattelu on vielä monille uutta. Petran mielestä second hand -kaupat ovat elintärkeää kiertotalouspalvelua paikallisille. Hänen mielestään jokaisesssa korttelissa pitäisi olla yksi kierrätyskauppa, ihan niin kuin kioski tai posti, palveluna paikallisille. 

Tuli vahva tunne, että minun pitää ottaa tämä hoitaakseni ja avata tähän yhteisöllinen tila. Se oli vahva velvollisuuden tunne, jota ei voinut ohittaa.

 – Petra Urasto

Haluan, että tämä kirppis ei lopeta koskaan

 – Merja Mähkä Insta-tilillään

Butik 33
Laajalahdentie 14, Munkkiniemi
00330 Helsinki

https://butik33.fi/

https://www.instagram.com/butik33secondhand/

 

Mistä aiheesta haluaisit lukea? Vinkkaa siitä meille info(at)stadissa.fi.

 

Stadissa.fi -etusivulle

Jaa tämä artikkeli