BANNER1_ALT

Lukas Leon (Levynjulkaisukeikka), la 16.6.

Hinta: alk. 13 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Lisätietoa tapahtumasta:

Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.

Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.

"Mä oon Lukas Leon ja mulla on nälkä." Näin itsensä esittelee 20-vuotias Itä-Vantaan kasvatti, joka ei jäänyt monelta huomaamatta, kun hän huhtikuussa julkaisi YouTubeen videon. Myöskään se ei jäänyt huomaamatta, että Lukas Leon on Jare Tiihosen Liiga Music levy-yhtiölle ensimmäinen sopimuksen tehnyt artisti.

Lukas Leonin mainitsema nälkä tulee kuulumaan kaikille 14.6. julkaistavalla Simba -albumilla.

"Mä aloin skrivaa riimejä ku olin 8v. Riimivihkoi on siis kertynyt vino pino. Viimeiset kaksi vuotta oon viettänyt studiossa debyyttialbumia valmistellen. Ajatus siitä, että oisin dropannut vain yhden sinkun ei tuntunut oikealta. Haluan, että jengi pääsee heti kuulemaan mun musiikin kokonaisuutena.", Lukas kertoo.

"En voisi mitenkään olla tyytyväisempi Lukaksen tekemään duuniin ja tähän debyyttialbumiin. Tämä on sitä musaa ja muutosta, jota tänne on kaivattu. Toivon, että jengi tulee tsekkaamaan tän levyn. 100-prosenttisesti motivoitunut, nälkäinen ja äärimmäisen taitava nuori kolli on hurjassa vedossa ja matka on vasta alussa."  Jare Tiihonen kehuu.

Toukokuussa Cheekin Täältä sinne -hallikiertueella lämmitellyt Lukas Leon järjestää levynjulkaisun kunniaksi keikan Tavastialla lauantaina 16.6.

"Muistan, kun mä kävelin ensimmäisen kerran Tavastian stagen eteen ja kelasin, että jonain päivänä haluan vetää täällä keikan. Uskomatonta, että nyt se päivä on tulossa. Näit bileitä ei kannata missaa!"

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI
Kotisivu:
http://www.tavastia.fi/
Puhelin:
(09) 774 67 420

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi