Umo: Blue Notes on Silver Screen – jazzia elokuvissa

Hinta: 10 €
Ajankohdat:
Lisätietoa tapahtumasta:
Yhdessä UMOn syksyn mielenkiintoisimmista konserteista sukelletaan kiehtovan elokuvamusiikin maailmaan – luvassa ikonisia säveliä, jotka saavat meidät kerta toisensa jälkeen itkemään, nauramaan ja tuntemaan!

”Blue Notes on Silver Screen” sisältää tunnettuja elokuvasävelmiä ja nostalgista big band -musiikkia eri vuosikymmeniltä, aina 1950-luvulta nykypäivään.

Konsertissa kuullaan tunnettuja kiinnostavia teoksia animaatioista kauhuun ja kovaan toimintaan. Mukana on kappaleita muun muassa elokuvista Erään murhan anatomia, Pahan kosketus, Vaaleanpunainen pantteri ja Ihmeperhe. Tuttuja elokuvasäveltäjiä edustavat Duke Ellington, Raymond Scott, Henry Mancini ja Monty Norman. Tässä tunnin mittaisessa päiväkonsertissa UMOa luotsaa kapellimestari Kirmo Lintinen.

Jazzmusiikki ja elokuva syntyivät samoihin aikoihin 1800-luvun lopulla, mutta toden teolla sinisävelistä päästiin nauttimaan valkokankaalla 1950- ja 60-luvulla. Tuolloin ison jousiston arvokas sointi korvautui big bandin armottomalla räväkkyydellä. Nyt UMO osoittaa oman räväkkyytensä tarttuessaan ennakkoluulottomasti klassikkoelokuvien musiikillisiin aarteisiin.

Liput Lippupisteestä palvelumaksuineen 10 € mahd. toim.maksu

Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuus Kanneltalon kahviossa klo 13.15. Konsertin kesto n. 1 h, ei väliaikaa.

http://umo.fi/fi/konsertti/umo-blue-notes-on-silver-screen-jazzia-elokuvissa/
https://www.facebook.com/events/372324473280505/

BANNER1_ALT

Klaneettitie 5
00420 Helsinki
Kotisivu:
http://www.kanneltalo.fi/
Puhelin:
09 - 3103 2416

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi