Samuel Motsakov

Helsinki Biennaali ihastuttaa Vallisaaressa

Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo huippuluokan nykytaidetta merelliseen Helsinkiin. Helsingin ensimmäinen biennaali järjestetään Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021. Tapahtumassa on esillä 41 huipputaiteilijan teoksia sekä Suomesta että maailmalta. Teoksia löytää esimerkiksi Vallisaaren historiallisten ruutikellarien ja tyhjiksi jääneiden asuinrakennusten sisältä.  Taidetapahtuman erikoisen sijainnin takia paikalle pääsee vain lautalla. Biennaaliin on kaksi vaihtoehtoista tapaa …

Helsinki Biennaali ihastuttaa Vallisaaressa Read More »

Amerikkalainen jalkapallo Suomessa

Ennen kansainvälisiin kisoihin käytetyllä pyöräilystadionilla voi nykyään pelata mm. maahockeyta ja jenkkifutista. Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltojen suosituimpia urheilulajeja. Monet ovat kuulleet NFL:stä ja ehkä jopa nähneet pelin tai kaksi. Harva kuitenkaan tietää, että amerikkalaista jalkapalloa eli jenkkifutista pelataan ja seurataan myös Suomessa.  Helsingissä toimii kolme jenkkifutisseuraa. Helsinki Wolverines, Helsinki Roosters ja East City Giants. Pelejä …

Amerikkalainen jalkapallo Suomessa Read More »

Kontio ja Kallion 100 kuppilaa

Universal Music Groupille digistrategistina työskentelevä Matias Kontio tuottaa myös somesisältöä TikTokiin. Hän aloitti 7. Heinäkuuta 2020 videosarjan, jossa hän kiertää ja esittelee Kalliossa sijaitsevia kuppiloita. Sarjan nimen ”Kontio ja Kallion 100 kuppilaa” mukaisesti Kontion tavoite on käydä sadassa eri kuppilassa. Rajoitteista huolimatta sarja on hieman yli vuoden jälkeen saavuttanut puolen välin. Videoilla Kontio kertoo kuppiloiden …

Kontio ja Kallion 100 kuppilaa Read More »

Syötävä puisto

Paikalla, jossa Syötävä Puisto sijaitsee, on viljelty hyötykasveja jo 1860-luvusta lähtien. Kauppiailla oli alueella kasvihuoneita ja laajoja kasvimaita 1800–1900-lukujen taitteeseen asti. 1940- ja 1950-luvuilla pihapiiriä asutti Wickmanien telakkasukuun kuuluva perhe. 2000-luvulle tultaessa alue siirtyi Helsingin kaupungin liikuntavirastolta Korkeasaaren hallintaan ja taloon on majoitettu satunnaisia eläintarhan työntekijävieraita. Tällöin talon pihapiiri jäi vähäiselle käytölle. Syötävä Puisto perustettiin …

Syötävä puisto Read More »