Nauska: Deep Shadows and Brilliant Highlights

Valokuvaaja Nauska on tullut tunnetuksi yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä bändien ja artistien kuvaajista. 1990-luvulla alkaneella urallaan hän on dokumentoinut levynkansiin ja bändikuviin koko suomalaisen rock- ja popmusiikin. Nauskan tinkimättömän kameran edessä ovat viihtyneet käytännössä kaikki kotimaisen populaarimusiikin isoimmat tekijät, mutta myös sadoittain pienempiä yhtyeitä. Ne kaikki, jotka joko ovat, joiden pitäisi olla tai jotka tahtoisivat olla jotain.
Jokainen suomalainen musiikkia ostanut on nähnyt Nauskan töitä levynkansissa ja artistien muotokuvina lehdissä - Nauska on tullut tunnetuksi myös omailmeisenä lehtikuvaajana sekä taidokkaana, näkemyksellisenä henkilökuvaajana. Nauskan ura onkin ollut suoraa jatkumoa muun muassa Stefan Bremerin ja Jouko Lehtolan työlle suomalaisten muusikoiden, taiteilijoiden, kirjailijoiden ja viihteen isojen nimien, mutta myös friikkien ja katukulttuurin dokumentoimisessa tuleville sukupolville.
Nauska ei ole kuitenkaan ennen nyt avautuvaa näyttelyä koostanut tuotannostaan kokonaisuutta. Taidekontekstissa Nauskan töitä on voinut nähdä vain joissain epämuodollisemmissa yhteyksissä.
Mutta nyt vihdoin, 26. syyskuuta, Nauskan ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Deep Shadows & Brilliant Highlights avautuu Bar Loosessa. Näyttelyn idea on poikkeuksellinen: Loosessa pysyvästi kehyksissä olevien ulkomaisten artistien tilalle vaihdetaan kolmeksi viikoksi Nauskan kuvaamat suomiartistit. Ripustus pysyy samana, vain sisältö muuttuu.
Deep Shadows & Brilliant Highlights -näyttely koostuu bändi- ja artistikuvista 1990-luvulta tähän päivään. Yli sata kuvaa. Mukaan mahtuvat ne klassisimmat levynkansiotokset, mutta myös runsaasti tähän asti näkemättömiä otoksia. Mutta yhtä kaikki aina raakoja, suoria ja huiman visionäristisiä: Deep Shadows & Brilliant Highlights.
"Nauska löytää tien taiteilijan ytimeen."
Otso Kantokorpi / Kauppalehti
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































