Café Korvari - Helsingin paras korvapuustikahvila
Huumaava korvapuustin tuoksuo leijailee Topeliuksenkadun ja Stenbäckinkadun risteykseen. Jossain leivotaan korvapuusteja. Vaikuttaisi, että jossain lähellä olisi jopa teollisen mittakaavan
leipomo. Voiko tällainen tuoksu olla peräisin monien Helsingin parhaana pitämään korvapuustikahvilasta, läheisestä Töölön Cafe Korvarista?
Totuus alkaa paljastua, kun kävelee Messeniuksenkadulta Stenbäckinkatua ylöspäin. Kyllä, täältä se tuoksu tietenkin leijailee.
Tulenpä käymään täällä lounaan jälkeen, mietin. Se osoittautuu myöhemmin strategisesti huonoksi valinnaksi.
Kyltit ulkona kertovat, jos tuoreita pullia vielä on.
Palatessani Cafe Korvariin, omistaja ja kahvilan pitäjä Juha Holm on parin muun asiakkaan kanssa sisällä kertoen, että korvapuustit ovat tältä päivältä loppuneet.
Tänään leivottiin 250 korvapuustia. Joskus ne loppuvat hieman aiemmin jo hieman puolen päivän jälkeen. Päivän menekkiä kun ei koskaan voi tarkkaan etukäteen ennustaa.
Holm kertoo pitäneensä kahvilaa ja leiponeensa pullia aamuvarhaisesta alkaen jo 35 vuoden ajan. Yksi salaisuus on, että hän on oppinut olemaan leipomatta kaikkia pullia heti aamuksi. Paras mainos on tuoreiden pullien tuoksu. Siksi hän leipookin niitä tasaiseen tahtiin aamuvarhaisesta alkaen.
Helsinki on lopulta melko pieni, mitä tulee pitkän linjan kahvilayrittäjiin. Myös Hakaniementorin Kahvisiskot on tuttu Juhalle jo 1970-luvulta.
Juhan isä rakensi huoltoasemia 1960-luvulla. Juha meni alkuun isän pitämälle huoltoasemalla töihin Malmilla ja myöhemmin Hakaniementorin huoltoasemalle. Esso Hakaniementori toimi Viherniemenkadun ja kauppahallin välissä, jossa nyt on lasinen hissikoppi alas Arena Centeriin.
- Olin Hakaniemen torin viereisellä Esson huoltoasemalla vuoteen 1979 ja muistan Kahvisiskot hyvin. Nää siskot haki meiltä kaasua, että ne sai pidettyä pressujen sisällä lämpöä, niin kuin torikauppiaat muutenkin.
Tuttu on myös pisimpään Hakaniemen hallissa yhtäjaksoisesti toiminut Reitin kalan Kalevin Miettinen. - Kalevi ajoi semmoista sinapin väristä sataneljävitosta farmarivolvoa, ja edesmennyt Armas (Reitti) punavalkoista pakettimallista Volvo duettoa.
- Ne poimi kalastajita kalat, jotka ne oli yön aikana saaneet ja ne kalat sätki siinä tiskillä. Siihen aikaan ne sai sätkiä, nykyään ei varmaan enää saa. Autot seiso siinä pihassa, joka päivä tankattiin. Ikkunoita piti pitää raollaan, että vähän tuulettuis, koska oli karmea haju niissä autoissa. Sitten niitä välillä pestiin sisältä ja pesijä suurin piirtein oksensi kun se niitä pesi. Oli aika tappoa se tuoksu, kalanhaju helteellä, muistelee Juha.
- Kalevilla oli tuuhea kihara tukka. Sillon kun sillä oli vauhti päällä muistan kun siellä oli kauheat jonot. Kun se fileoi siellä, kysy jo seuraavalta että mitähän sinne saisi olla.
- Siihen aikaan kun Kahvisiskot sitä kaasua haki, en muista että he olisivat olleet pitkiä aikoja pois talvellakaan. Tori oli paljon vireämpi ja pelkkiä perunamyyjiä oli jo paljon.

Hakaniementorin Esso 1970. Kuva: Eeva Rista / HKM.
Cafe Korvari avautuu joka arkipäivä kuudelta. Eläkkeelle ei ole vielä kiire, koska Holm ei osaa eikä halua olla toimettomana tekemättä töitä. Korvarista saa kehuttujen korvapuustien lisäksi herkullisia aamiaissettejä, täytettyjä sämpylöitä, mehua ja karjalanpiirakkaa munavoilla.
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































