Somnium Ensemble: Unelmien joulu
Somnium Ensemblen joulukonsertissa kuullaan tänä vuonna tuttujen joululaulujen lisäksi riemun lauluja eri vuosisadoilta. Elisa Huovisen johtamassa ohjelmassa on suomalaisten säveltäjien teoksia, kuten klassikoita Sibeliukselta, Madetojalta ja Sonniselta sekä Toivo Kuulan ja Jaakko Mäntyjärven teoksia. Vuonna 2023 tuli kuluneeksi 140 vuotta Kuulan syntymästä. Myös tunnetuimpiin kuorosäveltäjiimme kuuluva Mäntyjärvi täytti 60 vuotta.
Lisäksi kuullaan osia sekä Sergei Rahmaninovin että Einojuhani Rautavaaran Vigiliasta. Niiden itäisen kirkon historiaa kaikuvat sävelet ovat kuin kotonaan Suomenlinnan kirkon akustiikassa. Kirkko oli vuodesta 1854 Suomen itsenäistymiseen asti ortodoksinen varuskunnan pyhäkkö.
Somniumin joulukonsertista sanottua:
”Lauttamatka Suomenlinnaan on tosi kiva ja jotenkin saattelee ihanasti joulutunnelmaan. Talvinen Suomenlinna on kaunis pimeydessä loistavine jouluvaloineen.”
”Konsertti on silkkaa nautintoa, joka alkaa jo kauan ennen konsertin ensi säveliä ja kestää pitkään. Hetken kävely Suomenlinnan miljöössä yhdessä muun konserttiyleisön kanssa luo yhteisöllisen tunnelman, joka kirkossa vielä vahvistuu.”
Huom! Konsertti on loppuunmyyty!
https://www.facebook.com/events/1528057004683560
https://holvi.com/shop/somniumensemble/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.









































































