Docpoint - jatkot
Valikoima 10-vuotisjuhliaan viettävän DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin kotimaisia helmiä nähdään ”jatkoajalla” Malmitalossa varsinaisen festivaalin jo päätyttyä. Malmitalon jatkot-esityksiin on vapaa pääsy.
to 3.2. klo 17.30 Ikuisesti sinun Ikuisesti sinun seuraa huostaan otettujen lasten elämää. Ohjaaja saa sekä lapset että aikuiset puhumaan avoimesti tunteistaan ja vaikeista asioista. Tarve puhua ja tulla kuunnelluksi tuntuukin olevan suuri. Elokuva seuraa muun muassa 7- ja 9-vuotiaiden sisarusten kotiuttamista biologisen äitinsä luo viiden sijaiskotivuoden jälkeen. Onnistuminen on harvinaista, vain muutama prosentti lapsista palaa pysyvästi biologiseen kotiinsa. Kahdeksan vuotta sijaiskodissa asunut teini-ikäinen tyttö puolestaan pyytää vankilassa olevalta isältään lupaa vaihtaa sukunimensä. Syyllistämättömän teoksen yhteiskunnallinen kannanotto liittyy lapsen arvostamiseen yhteiskunnassa, jossa pienimpien etu saattaa hukkua byrokratian pyörteisiin. Lapsuus on tärkeää aikaa ja vanhemmuus voi tuntua vaativalta. Lopulta kaikki tahtovat löytää paikan, jossa olla henkisesti kotona ja oma itsensä. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ohjaus: Mia Halme 75 min, Suomi 2011 Vapaa pääsy Malmitalo Ala-Malmin tori 1 Helsinki - - - - - - to 3.2. klo 19 Salla – Selling the Silence Itäisen Lapin suurissa maisemissa elää pieni, yhä vähenevä joukko ihmisiä. Yhden tavoitteena on vain saada leipää perheelleen, toinen haluaa muuttaa vesistöjen uomia pohjoisen Las Vegasia suunnitellessaan. Kaikkien kohtaloita tuivertavat eri suuntiin niin luonto, teollisuus, maailmantalous kuin ilmastonmuutoskin. Kunnanjohtajat yrittävät pitää kiinni arvoistaan ulkomaailman puristuksessa, kaiken menettänyt kauppias ratkeaa kyyneliin muttei luovuta. Poroisännät alistuvat turismin nöyryytettäviksi vain huomatakseen matkailijoiden vähitellen kaikkoavan. Mitä voi melkein Korvatunturin kupeessa elävä Lapin ihminen enää tehdä, kun metsän keskelle tuodaan joulupukkikin ulkomailta? Upean erämaan luonnon suojeleminen on ylevä päämäärä kaukaisille päättäjille muttei aina niille, jotka alueella yrittävät elää. Mikään ei ole mustavalkoista ja kaikki, jotka seudulle jäävät, ovat todellisia selviytyjiä. Ohjaus: Markku Tuurna 70min, Suomi 2010 Vapaa pääsy Malmitalo Ala-Malmin tori 1 Helsinki
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































