We Love The 90S Festival 2015 - 2 Päivän Lippu K-18
Ennakkoon viime vuonna loppuunmyynyt Euroopan suurin ysärifestivaali, We Love The 90’s, järjestetään jälleen entistä ehompana Helsingin Suvilahdessa 28.–29. elokuuta. Festivaalilla on tulevana kesänä käytössään Suvilahdessa laajempi alue, ja tapahtuma kasvaa niin lavojen, artistimäärien kuin oheisohjelmankin suhteen. Tapahtumaan odotetaan 12 000 päivittäistä kävijää.
We Love The 90’s -festivaalille saapuu elokuussa lähes 40 artistia. Ulkomaisista artisteista Suvilahdessa nähdään muun muassa Reel 2 Real, E-Type live, Alphaville, Coolio, Natalie Imbruglia, 2 Unlimited live, Princessa, U-96 live, Alexia, Solid Base, Jenny Berggren from Ace of Base, East 17, Masterboy, La Bouche, Daze, Dr. Alban, Snap!/Turbo B., Pandora, Mr President, E-Rotic, 2 Brothers on the 4th floor ja kotimaasta Waldo’s People.
Tapahtuman juontajina toimivat 90-luvun legendaarisen Radiomafian Heinähässäkkä-ohjelman parivaljakko Jusu Lounela ja Pertti "Pertsa" Salovaara. Uudella Findance-lavalla esiintyy kotimaan suosituimpia ysäriartisteja, jotka julkistetaan viikon päästä. Lavan hostina toimii 90-luvulla Music Televisionin juontajana julkisuuteen noussut Maria Guzenina, ja lavan promoottorina toimii Suomen suosituimpiin ysäriartisteihin lukeutuva Marko "Waldo" Reijonen. Kolmen ulkolavan lisäksi festivaali ottaa käyttöönsä myös Kattilahallin, jossa tanssitaan koko festivaalin läpi ysäridiscossa. Discostagella saadaan kuulla kaikki todelliset ysärihitit, mistä pitää huolen muun muassa DJ Proteus.
Muut festivaalin uudistukset tulevat parantamaan vieraiden viihtyvyyttä ja liikkumista. Tulevana kesänä sisääntuloväylien määrä tullaan kolminkertaistamaan, ja VIP- ja GUEST -asiakkaille saadaan oma sisäänkäynti, jossa passipisteiden määrää lisätään. Uudistuksissa on huomioitu myös festivaalin käymälöiden uudelleensijoittelu ja määrän kasvattaminen.
Festivaalialueen laajentuessa myös tapahtumapalveluille vapautuu lisätilaa. Anniskelupisteitä lisätään, ja ruokamaailman valikoimaa kasvatetaan suositulla street food -tarjonnalla. VIP-alue laajenee, ja alueen lounge tullaan rakentamaan uuteen muotoon. Lisäksi tapahtuma-alueelle nousee à la carte -ravintola, josta tiedotetaan myöhemmin.
Lipunmyynti alkaa 17.3.2015 klo 9:00!
Tapahtumanumero R-kioskilla: 109375
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































