Protoje & The Indiggnation (Jam)+ Raappana, 27.8.2015, Helsinki, Korjaamon Vaunusali
PROTOJE & THE INDIGGNATION KORJAAMOLLE
To 27.8.2015 Helsinki, Korjaamo
Tämän hetken mielenkiintoisimpiin reggae-artisteihin lukeutuva jamaikalaismuusikko Protoje saapuu vain kuukauden varoitusajalla Helsinkiin, kun jamaikalaisartisti nousee The Indiggnation -taustayhtyeensä kanssa Korjaamon lavalle torstaina 27. elokuuta. Protojen ensimmäisen Suomen-keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Protoje on vuodesta 2005 jatkuneella urallaan julkaissut toistaiseksi kolme studioalbumia ja mixtapea sekä suuren määrän singlejä, kuten Ky-Mani Marley kanssa levytetyn ”Rasta Man” -hitin. Artistin viimeisin pitkäsoitto on maaliskuussa ilmestynyt ”Ancient Future”, joka nousi Billboardin reggae-listan ykköseksi. Uudelta albumilta isoksi hitiksi on muodostunut Chronixxin kanssa esitetty ”Who Knows”.
Protoje on jo pitkään ollut vakioesiintyjä maailman johtavilla reggae-festivaaleilla, ja suurelle yleisölle hänen tuotantonsa on tullut tutuksi Grand Theft Auto V -pelin reggae-kanavalta, jota isännöi Lee ”Scratch” Perry.
Illan avaa uutta albumiaan työstävä Raappana. Levymusiikista vastaamassa DJ VG+ (Komposti Sound)
LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 26,90 EUR / Korjaamolaisille alk. 26 EUR
- ovelta 30 EUR / Korjaamolaisille 27 EUR
www.protoje.com
www.facebook.com/protoje
www.korjaamo.fi
www.fullsteam.fi
promokuvia: www.fullsteam.fi/app/artist/single/-/id/1456
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
FULLSTEAM
- Jussi Laine (040-1851205, jussi@fullsteam.fi)
- Johannes Kinnunen (041-5336211, johannes@fullsteam.fi)
There is an exciting resurgence of conscious, organic music in Jamaica and industry experts and observers agree that Protoje is playing an important role in what is becoming known as the "Reggae Revival".
Leading the militant band - The Indiggnation - this powerful songwriter and philosophical thinker articulates the righteous anger of an emerging generation. Protoje reports for duty, re-establishing the standard for the decaying art of socially responsible, mentally stimulating lyricism.
After successfully releasing 2 Albums "The Seven Year Itch" and "The 8 Year Affair" which spawned Rasta Love ft KY-MAnI MARLEY and Kingston Be Wise; which was featured in Grand Theft Auto; PROTOJE released his 3rd Studio Album titled ANCIENT FUTURE which topped Billboards Reggae chart.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































