Quantcast
Kansas (Usa) | Kulttuuritalo

Kansas (Usa)

Hinta: 79.00 € / 69.00 € / 59.00 € / 79.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

KANSAS
LEGENDAARINEN ROCK-IKONI YHDYSVALTAIN KESKILÄNNESTÄ


Maanläheisen hardrockin eläviin legendoihin lukeutuva Kansas konsertoi ”Point of Know Return – 40th Anniversary” –nimisellä, 14 konserttia käsittävällä Euroopan kiertueellaan Suomessa ensi syksynä. Kiertueen nimi viittaa yhtyeen vuonna 1977 julkaistuun menestysalbumiin ”Point of Know Return”.

Edellinen Suomen konsertti peruutettiin ”turvallisuussyistä”

Kesällä 2017 yhtyeen fanit niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa joutuivat pettymään, kun Kansas yllättäen perui kiertueensa. Selitys turneen peruutukseen löytyi yhtyeen Facebook-sivuilta, joilla kerrottiin, että Yhdysvaltain hallitus oli sitä mieltä, ettei amerikkalaisten ollut turvallista matkustaa Eurooppaan.

Huippuenerginen ja monumentaalinen lavaesiintyjä

Jo yli neljällä vuosikymmenellä menestyksestä nauttinut Kansas tunnetaan erityisesti huippuenergisenä ja monumentaalisena lavaesiintyjänä, jota uskolliset ihailijat tulevat kerta toisensa jälkeen katsomaan niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Japanissakin. Konsertit kestävät yleensä yli kaksi tuntia. Seitsemän kokeneen rock-muusikon eliittijoukko ei jätä yleisöä kylmäksi!
Topekasta, Kansasin osavaltion pääkaupungista, Yhdysvaltain keskilännestä kotoisin oleva Kansas on ansioitunut myös levyrintamalla: Viittätoista studioalbumia ja viittä live-albumia on maailmanlaajuisesti myyty huimat 30 miljoonaa kappaletta, jonka tuloksena ’plakkarissa’ on lukuisa määrä niin kulta- kuin platinalevyjä ympäri maailmaa. Nimeään kantavan debyyttialbuminsa Kansas julkaisi jo vuonna 1974.

Kansasin tunnetuimmat biisit ovat singlejulkaisuina miljoonamyynteihin ja radioiden soittolistoilla miljooniin soittokertoihin yltäneet ”Carry On Wayward Son” (v. 1976) ja ”Dust in the Wind” (v. 1977). Kansas-yhtyeen nimi on komeillut arvostetun Billboard-julkaisun levymyyntitilastoissa (singlet/albumit) 1970- ja 1980-luvuilla yhteensä peräti 200 viikon ajan.

Yhtye aloitti pitkän uransa lähinnä progressiivisen rockin tekijänä, mutta vuosien saatossa tyyli muuttui astetta raskaammaksi hardrock-vaikutteiden astuessa vahvasti kuvaan mukaan. Kliseinen ilmaisu ”klassinen rock” sopii nimenomaan Kansas-yhtyeelle, sillä aikoinaan yhtyeessä vaikuttaneen kitaristi-kosketinsoittaja Kerry Livgrenin tekemissä kunnianhimoisissa, rock-sinfonisissa menestyskappaleissa kuuluu hänen rakkautensa Gustav Mahleria, Richard Wagneria ja muita klassisen musiikin säveltäjiä kohtaan.

Miehistömuutoksia vuosien saatossa

Vuonna 1973 perustettu Kansas on luonnollisesti kokenut monia miehistömuutoksia pitkän uransa aikana. Miehiä on tullut ja miehiä on mennyt. Merkittäviä muutoksia niin yhtyeen musiikkityylissä kuin miehistössäkin tapahtui jo 1980-luvulla, kun yhtyeen soundiin oleellisesti vaikuttanut viulisti-laulaja Robby Steinhardt, biisintekijä Kerry Livgren ja basisti Dave Hope ja jättivät kokoonpanon.

Marraskuussa 2019 Pennsylvaniasta, Yhdysvalloista startanneella ”Point of Know Return – 40th Anniversary” –kiertueella Kansas soittaa kokoonpanossa Phil Ehart, rummut, Billy Greer, basso & laulu, Ronnie Platt, laulu & kosketinsoittimet, David Ragsdale, viulu & kitara, Tom Brislin, kosketinsoittimet, Zak Rizvi, kitara ja Richard Williams, kitara. Alkuperäisiä ’kansasilaisia’ edellä mainitussa kokoonpanossa ovat Ehart ja Williams.

”Onhan siitä jo aikaa, kun yhtye on viimeksi esiintynyt Euroopassa, jossa meillä on paljon uskollisia faneja”, kitaristi Richard Williams kertoo.

”Olemme innoissamme, kun saamme konsertoida eri puolilla Eurooppaa. Yleisö kuulee kaikki Point of Know Return –albumin biisit, kaikki muutkin hittimme ja lisäksi ennen kuulemattomia biisejä tulevalta studioalbumiltamme.”

Perjantaina 15.10.2021 Kulttuuritalo, Helsinki
Lauantaina 16.10.2021 Tampere-talo, Tampere

Konsertit alkavat kello 19.00. Konsertin kesto on noin 2 tuntia.


Tuotanto / Tampere 16.10.2021: Tampere-talo & RH Entertainment Oy
Tuotanto / Helsinki 15.10.2021: Sunborn Live Oy & RH Entertainment Oy



[ALWAYS_EXPANDED]Koronapandemian takia Kansas-yhtyeen konsertit Tampere-talossa, Tampereella 23.10.2020 ja Kulttuuritalossa, Helsingissä 24.10.2020 siirtyvät lokakuulle 2021. Suomen konsertit sisältyivät yhtyeen Euroopan turneeseen ”Point of Know Return – 40th Anniversary”, jota siis lykätään vuodella eteenpäin.

UUDET KONSERTTIPÄIVÄT:

Perjantai 15.10.2021, Kulttuuritalo, Helsinki
Lauantai 16.10.2021, Tampere-talo, Tampere

Ohjeistus Kulttuuritaloon lipun ostaneille:
Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisenaan.
Liput voi 31.10.2020 mennessä vaihtaa johonkin toiseen RH Entertainmentin järjestämään tapahtumaan tai RH Entertainmentin lahjakorttiin, jolla voi myöhemmin ostaa liput haluamaansa RH Entertainmentin järjestämään tapahtumaan. Listaus tapahtumista löytyy www.lippu.fi/rh-lahjakorttivaihto. Ota yhteys asiakaspalvelu@lippu.fi tai soita numeroon 0600 900 900 (2€/alkava min. + pvm); tarvitsemme yhteystietosi sekä lippujen viivakoodinumerot tai muun yksilöivän tiedon kuten tilausnumeron.

Mikäli em. vaihtoehdot eivät sovi, voi lippurahojen palautusta hakea 31.10.2020 mennessä osoitteesta web.lippu.fi/palautus.

Ohjeistus Tampere-taloon lipun ostaneille:
Ostetut liput käyvät uuteen konserttipäivään sellaisenaan.
Mikäli uusi päivä ei sovi, voit hakea rahanpalautusta 31.10.2020 mennessä linkin kautta: https://web.lippu.fi/palautus

Lippuhyvitys on mahdollista saada myös Tampere-talon lahjakorttina, jonka voi käyttää tulevaan konserttitapahtumaan, ole yhteydessä: lahjakorttihyvitys@tampere-talo.fi

Tampere-talon Ryhmämyynti hoitaa ryhmäasiakkaiden ryhmälippupalautukset. Ole yhteydessä: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. 03 243 4501.

Tällä hetkellä Tampere-talon lipunmyynti ei valitettavasti pysty käsittelemään mahdollisia lippupalautuksia. Myös asiakaspalvelukanavat ovat ajoittain ruuhkaiset runsaiden yhteydenottojen takia. Toivomme ymmärrystä asiakkailtamme.


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Sturenkatu 4
00510 Helsinki

Mainos


BANNER1_ALT






Manta viettää vappua Vantaalla, lakitustapahtuma nähdään Helsingissä
Lue lisää




Palapelinrakenteamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




Tässä koko perheen tapahtumassa pääset hyppäämään lääkärin ja tutkijan saappaisiin
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.