Nuorten Saarigalleria
NUORTEN SAARIGALLERIA
1.6. - 7.8.2020
Arkisin, klo 10-15
Minkä tekemisestä nautit eniten? Mitä saavutustasi arvostat eniten? Mikä on sinulle kaikkein tärkeintä tulevaisuudessa? Tule tekemään ajatuksistasi taidetta nuorten kesän taidepajoissa.
Helsingin Vartiosaaressa avautui kesäkuun alussa 12–18 -vuotiaiden nuorten kesätoiminta ja taidepaja Nuorten Saarigalleria. Saarigalleriassa nuoret voivat tehdä taidetta ja taidekäsitöitä, viljellä, hoitaa eläimiä ja luontohetkeillä upeassa saariympäristössä.
Kesän pääteemat ovat menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, joita käsitellään taiteessa, kädentaidoissa ja luontotoiminnassa.
Työskentelytiloina upean saarimaiseman lisäksi ovat hammaslääkäri Ernst Waseniuksen huvilansa pihapiiriin yli sata vuotta sitten rakennuttamat talli ja lato.
TUTUSTU VARTIOSAAREEN
Vapaamuotoisemmin saareen pääsee tutustumaan leiri- ja työpajaviikkojen ulkopuolella avoimina viikkoina 1.–12.6. ja 26.6.–7.8.
Saareen voi tulla esimerkiksi kiertämään hyvinvointipolkua, puuhailemaan puutarhaan, syömään omia eväitä näköalakalliolla tai seikkailemaan muuten vain upeissa maisemissa. Lisäksi 20.7. alkaen on mahdollisuus tulla tutustumaan kesän aikana työpajoissa tehtyihin töihin kun näyttelyviikko avautuu.
Avoimia viikkoja suositellaan myös nuorisotalojen ryhmille, jonka lisäksi nuorisotalojen omat ryhmät voivat ilmoittautua työpajaviikoille sähköpostitse tai harrastushaun kautta.
KURSSEJA, PÄIVÄPAJOJA JA KIVAA KESÄTEKEMISTÄ
Helsingin nuorisopalvelut järjestää nuorille 15.6.–17.7. välisenä aikana maksuttomia kuvataide-, puutyö, kivi- ja metallipajoja Saarigalleriassa.
Kuvataidepajoissa valmistetaan värejä ja työvälineitä luonnon aineksista, korupajoissa muotoillaan pikkuesineitä ja koruja ja puutyöpajoissa nikkaroidaan hyönteishotelleja.
Osa kursseista ovat useamman päivän kestäviä päiväleirejä ja osa avoimia työpajapäiviä, joihin voi piipahtaa hetkeksi tai jäädä koko päiväksi.
Kesän aikana lähiluontoon rakentuu myös nuorten yhteisiä ympäristötaideteoksia. Työpajojen päätyttyä järjestetään 20.7.–7.8. kaikille avoin näyttely, jossa esitellään työpajoissa syntyneitä teoksia.
ILMOITTAUTUMINEN
Kaikki kesän toiminnat ovat ilmaisia ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen Harrastushaun kautta. Paikkoja on rajoitetusti. Hae hakusanalla “Nuorten Saarigalleria“.
RUOKAILU
Nuorten ekokahvila: Nuorten ekokahvila tarjoaa kesän ajan Saarigalleriassa ilmastoystävällistä evästä edulliseen hintaan. Ekokahvila ei ole auki päivittäin kaikille avoimena kahvilana, vaan ainoastaan osana Saarigallerian toimintaa.
Pop-up –kahvila: Vartiosaaren Pop–up -kahvilan aikatauluista lisätietoa täällä.
KULKUYHTEYDET
Vartiosaari on yhden neliökilometrin eli 140 jalkapallokentän kokoinen saari, joka sijaitsee 7 km Helsingin ydinkeskustasta itään Laajasalon ja Tammisalon vieressä. Katso kartta>
Vartiosaari on suurimmaksi osaksi virkistyskäytössä eli kaikki ovat saareen tervetulleita. Siellä sijaitsee myös viitisenkymmentä kesäasuntoa ja vanhaa huvilaa.
Saarelle ei ole maayhteyttä tai siltaa, mutta nuorisopalvelut järjestävät 1.6.– 7.8. välisenä aikana maksuttomia venekyytejä saareen ja takaisin arkipäivisin, jonka lisäksi saareen pääsee myös Suomen saaristokuljetuksen maksullisella saaristokuljetuksella.
WC
Tallin alueella, jossa Nuorten Saarigallerian toimintaa järjestetään, asiakkaille on uudet puuceet.
ESTEETTÖMYYS
Vartiosaari ei ole esteetön. Voit kysyä lisätietoja osoitteesta saarigalleria@hel.fi
JÄRJESTÄJÄ
Nuorten Saarigallerian kesätoiminnan järjestää Helsingin nuorisopalvelut.
YHTEYSTIEDOT
Saarigalleriaan liittyvät asiat: saarigalleria@hel.fi
Puhelimitse arkisin 10-15: (09) 310 71702
https://www.facebook.com/events/240649007372906/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































